Blogi

Kulunut vuosi on useampaan kertaan johtanut minut tilanteeseen, jossa tutun ihmisen elämä päättyy. Jollain ihmeellisellä tavalla Jumala on lähellä niinä ei niin helppoinakin hetkinä.

Ihmisen suhde maailmaan on merkillinen. Lapsesta asti asioita oppiessaan ajattelee niitä jollain tavoin tosina. Mutta ajan kuluessa ymmärrys ympäröivästä todellisuudesta muuttuu, käsitys maailmasta muuttuu. Maailmaa ei itse asiassa ikään kuin olekaan olemassa. Se on vain oman havaintokyvyn ja ymmärryksen tulkitsema kokonaisuus.

Kun on pysähtynyt ajattelemaan miten jonkun läheisen elämän aikana maailma on muuttunut, kohtaa tutkailevansa mielessään, että millainen maailma hänellä on mahtanut olla. Ei tarvitse mennä monta sukupolvea taaksepäin, niin elettiin maatalousyhteiskunnassa pienissä ympyröissä. Ihmiset tunsivat toisensa, ja pystyivät tuottamaan elantonsa maasta.

Kotikaupunkimme muuttuu hiljalleen. Hevosia ei keskustassa kulje, vaikka ne juuri ennen meitä eläneille olivat arkea kaupungissakin. Ja purjeet veneiden keskeisenä voimanlähteenä, ei vain kalliin harrastuksen kuluna. On kuin historia alkaisi aivan takaamme, melkein liian läheltä.

Kotikaupunkimme pysyy halki sukupolvien. Kulkiessaan ja katsellessaan huomaa rakennuksia ja rakenteita, jotka ovat pysyneet vuosikymmenten ajan. Kylpylävieraita palvellut Kupittaan puisto, Turun linna, Turun taidemuseo, Turun kauppatori. Horisontti levittäytyy vuosisatojen laaksoihin jalkojeni alla.

Historiasta ei opita, vaan sitä toistetaan. Se piiloutuu uutisiin ja kuulumisiin. Sotia on ollut, ja niitä on tulossa. Parhaillaan Eurooppa käy kolmatta maailmansotaa kuin ei kävisikään, vähän kuin lapsi joka on löytänyt isän kellon ja purkaa sitä nurkassa salaa katseilta.

Ehkä historia on tosiaan saavuttanut nykyhetken… Mutta emme käsitä sitä, koska elämme maailmassa, jonka mielemme on ehtinyt rauhassa luoda. Käsityksessä sivistyneestä länsimaasta, tasa-arvosta, suomalaisuudesta, ja pyrkimyksistämme rauhaan pahassa maailmassa.

Meillä on uskonvapaus Suomessa. Se on minun maailmani lapsuudestani. Tämä on kristitty maa. Arvomme ovat Raamatusta. Sellainenhan tämä maailma on, eikö vain? Se on vain nyt osittain vähän rikki, mutta se voidaan korjata ennalleen. Mutta ei voi korjata ennalleen sellaista, mitä ei ole enää olemassa.

Länsimaita ei ole olemassa. Ne olivat yhden aikajakson luoma leikki hetkien historiassa. Jossain mediassa sanottiin, että Englannissa kantaväestö ei enää olisi suurin kansanryhmä, vaan vähemmistö omassa maassaan. Mutta eivät minkään maan kansalaiset voi olla vähemmistö omassa maassaan. On syntynyt uusi kantaväestö. Historia ujuttautuu joukkoomme ja havisuttelee siipiään.

Jossain mediassa kerrottiin, että Ruotsissa tapahtumien kulun jatkuessa nykyisellään, ilman mitään muutosta, on islam suurin uskonto muutamien vuosien kuluttua. Pitäisikö kristityn maan reagoida? Ei, jos se ei ole kristitty maa, vaan moniuskontoinen. Asia, joka on muuttunut, ei enää ole se asia, jonka opimme tuntemaan. Entistä maailmaa ei ole olemassa.

Pitäisikö elää ajan hermolla vai pysyä omassa maailmassaan? Kysymyksen irvikuva tilanteessa, jossa tuntuu, ettei mikään ole todellista ja muuttumatonta. Mutta tällainen epävakaa maailma on se todellisuus, jossa elämme. Se, jossa ihmiskunta on elänyt koko historiansa. Tarve muuttaa maailmaa ei johda muutokseen, koska muutos on oleva tila.

Mutta jotain on ehkä tehtävä. En ole poliittista lajia, ja mielestäni ihmisillä on vapaus olla mitä haluavat. Mutta jos en taistele todellisuudestani, korvaa joku muu sen omallaan. Olemme tulleet maailmaan, jossa on oltava valmis kalliisti puolustamaan sitä, mitä haluaa olla.

Kristityt ympäri maailmaa näyttävät hyökkäävän esiin piiloistaan. On tullut aika olla kaupunki vuoren huipulla. Mennä lähelle ihmisiä, mutta pysyä lähellä Jumalaa.

Mikko M. Viljanen

Rukouksen voima

Mitä Jeesus käski meidän tehdä, kun edessä on ”paljon satoa, mutta vähän sadonkorjaajia”? Rukoilla!

Rukous vapauttaa Hänen voimansa, läsnäolonsa ja huolenpitonsa meidän elämäämme. Kun rukoilemme, Hänen Henkensä tekee työtään meissä, meidän kauttamme ja meitä kohti, ja muistuttaa meille, että Me olemme Hänen työtovereitaan, joita hän rakastaa.

Raamattu rohkaiseekin meitä rukoilemaan lakkaamatta (1. Tess. 5:17). Missä tahansa oletkin ja miten tahansa sen teetkin, rukoile! Spontaanisti tai säännöllisesti. Tärkeintä on pitää yhteys Jumalaan rukouksen avulla.

Rukoile yksin ja muiden kanssa

On hyvä rukoilla yksin ja viettää aikaa Jumalan kasvojen edessä, mutta on myös erittäin tärkeää, että rukoilet yhdessä muiden uskovien kanssa seurakunnassa, solussa tai oman puolison kanssa. Yhteinen rukous vahvistaa ja rakentaa. Raamatussa näemme Jumalan kohtaavan ihmisiä rukouksessa yksilöinä (Matteus 6:6), kun he rukoilevat toistensa kanssa (Matteus 18:20) ja yhteisöllisesti yhtenä seurakuntana (Ap. t. 2:42).

Rukoile hiljaa, mutta myös ääneen

Rukoile ääneen myös silloin, kun rukoilet yksin. Auto on erinomainen tila tähän, vierellä ajava kun ajattelee, että puhut kuitenkin puhelimessa. Ja ääneen rukoileminen tuntuu todellisemmalta keskustelulta Jumalan kanssa, kun puhut rukouksesi ääneen ja kuulet ne.

Rukoile mielelläsi ja kehollasi

Raamatusta näemme esimerkkejä siitä, kuinka ihmiset rukoilevat makuulla kasvot maassa, polvillaan, istuen, seisoen tai kädet ylhäällä. Ole vapaa rukoilemaan, ylistämään ja palvomaan Jumalaa sillä tavalla, mikä on sinulle ominaisinta.

Rukoile omin sanoin ja muiden sanoin

Rukous voi olla omien ajatustemme ja toiveidemme tulvaa, kun ilmaisemme ne Isälle. Mutta voit hyvin käyttää myös muiden kirjoittamia rukouksia. Esim. voit lukea psalmeja tai rukoilla Isä meidän -rukouksen.

Rukoilet, kun hengität.

Olisi ihana kyetä rukoilemaan lakkaamatta, mutta on lohdullista tietää, että Pyhä Henki täyttää tyhjät hetket aivan kuten Hän on luvannut tehdä (Room. 8:26). ”Myös Henki auttaa meitä heikkoudessamme. Emmehän tiedä, mitä meidän tulisi rukoilla ja miten, mutta Henki itse rukoilee meidän puolestamme sanattomin huokauksin.”

Paavali rohkaisee meitä Filippiläiskirjeen kohdassa 4:6–7: ”Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan tietoon. Silloin Jumalan rauha, joka ylittää kaiken ymmärryksen, varjelee teidän sydämenne ja ajatuksenne, niin että pysytte Kristuksessa Jeesuksessa.” Mistä voimme rukoilla? Paavalin vastaus on selvä: kaikesta!

Paavali rohkaisee meitä ”saattamaan pyyntömme Jumalalle”. Kyllä, Jumala huolehtii aktiivisesti koko maailmankaikkeudesta ja maailman suurista kysymyksistä, mutta taivaallinen Isämme on yhtä lailla kiinnostunut sinun elämäsi yksityiskohdista: työstäsi, suhteistasi, tunteistasi, peloistasi ja jokapäiväisestä toiminnastasi.

Jumala näkee sinut, Jumala tuntee sinut, ja Jumala välittää sinusta äärettömän paljon♥️.

”Elia oli yhtä vajavainen ihminen kuin mekin. Hän rukoili rukoilemalla, ettei sataisi, eikä maa saanut sadetta kolmeen vuoteen ja kuuteen kuukauteen. Kun hän rukoili uudelleen, taivas antoi sateen ja maa tuotti hedelmänsä.” Jaak. 5:17-18 FINRK

Elia ymmärsi, että kestäväisyys rukouksessa kantaa hedelmää. Rukous on yhteistyötä taivaan ja maan välillä. Jumalan kansa on silloin samaa mieltä Herran tarkoitusperien kanssa ja rukoilee nuo tarkoitusperät näkyviksi maan päälle. Jumalan lapsella on todella monta lupausta käytössään, jos hän ottaa niistä vilpittömästi kiinni uskon ja rukouksen kautta. Kyllä vain, rukouksella on vaikutusta. Sillä on voima muuttaa maailma.

Raamattu kehottaa rukoilemaan lukemattomia kertoja, eikä tarkkaa lukumäärää voida määritellä, mutta se korostaa rukouksen jatkuvaa ja säännöllistä merkitystä. Raamattu opettaa, että rukous on tärkeä osa yhteyden luomista Jumalan kanssa.

”Rukoilkaa te siis näin: Isä meidän, joka olet taivaissa! Pyhitetty olkoon sinun nimesi. Tulkoon sinun valtakuntasi. Tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niin kuin taivaassa. Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme. Ja anna meille meidän velkamme anteeksi, niin kuin mekin annamme anteeksi meidän velallisillemme. Äläkä saata meitä kiusaukseen, vaan päästä meidät pahasta. [Sillä sinun on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti. Aamen.]”Matt. 6:9-13 FINRK

Sinua siunaten

Marjut Rantala

Sama vanha ristinpuu

”….kaiken ylle kaareutuu / risti vain / ei kestä mikään muu…” Laulun sanoma  antaa vastauksen siihen, minkä varassa täällä uskaltaa elää ja uskaltaa kuolla. Näissä mietteissä olen ollut usein  kuluneesta keväästä alkaen.

Nuorempi sisareni sairasti parantumattomaksi luokiteltua sairautta noin kolme kuukautta, kunnes sai taivaskutsun kesäkuun alkuviikolla. Miten lopullista se lähtö onkaan! Hän on kuitenkin perillä siellä, minne kaipasi sairauden heikentämänä. Hän jaksoi rohkaista toisiakin viimeisinä aikoinaan. Hän eli vaiherikkaan elämän ja jätti siunattuja jälkiä niiden ihmisten elämään, kenen elämää eri tavoin kosketti. Kuuden hengen lapsuusperheestämme meitä on enää kaksi elossa. Se pysäyttää. Emme elä täällä ajassa ikuisesti.

Olen miettinyt, millaisia jälkiä itse jätän. Sanotut sanamme jäävät elämään. Paljon jää myös sanomatta. Mennyttä aikaa ei saa takaisin. On vain tämä päivä ja hetki.

Näin seniori-ikäisenä ja kahdesti jatkoaikaa omien syöpäsairauksieni jälkeen saaneena koen läheisimmäksi tehtäväkseni esirukouksen. Rukoukset ovat kantaneet ja kantavat minua ja niin uskon rukousten tekevän kaikkialla. Sana lupaa, että huokauksemmekin huomataan. Tänä päivänä kiitän kristittyjen yhteydestä yli kirkkokuntarajojen sekä evanekeliumin voittokulusta eri puolilla koti-Suomea, Eurooppaa ja maailmaa. Kiitän kristillisistä TV ja radio -kanavista sekä mahdollisuudesta seurata kokoustaltiointeja sekä haastatteluohjelmia ym. videolähetyksiä ja siten olla osallinen jumalanpalveluksissa. Aina ei ole voimia tai muusta syystä mahdollisuutta lähteä fyysisesti liikkeelle. Rukoilen, että saan elää päiväni armon varassa loppuun asti.

Psalmi 121 jae 4 muistuttaa: ”Hän joka Israelia varjelee, ei torku eikä nuku.” Yön hiljaisina hetkinä Pyhä Henki muistuttaa akuuteista rukousaiheista ja se rauha, minkä uskon kautta voi omistaa, ei ole tästä maailmasta. 

Virpi

Vanhan raamatunkäännöksen tekstiä käytimme takavuosina usein pilke silmäkulmassa. Näin tapahtui Kupiluodossa leirien jälkeisiä telttanaruja irrotettaessa ja kesäisiä Suomen maanteitä ajellessa Solifer Saabin perään kytkettynä.

Tutusta lauseesta on tullut nyt konkreettisesti totta myös ilman sen riemullista ulottuvuutta ajan rajan tuolle puolen. Jos viime vuoden lopulla olisin tiennyt silloin vielä edessä olleen vuoden mukanaan tuomat heilahdukset, uskomatta ne olisivat jääneet. Vaikka monenmoista aaltoliikettä on jo matkan varrelle mahtunut, ulkoiset ja sisäiset muutokset oman elämän mittakaavassa ovat yllättäneet jälleen ennen elämättömällä tavalla.

Silloin tällöin kuulemme jonkun siteeraavan puheessaan laulua ’En päivääkään vaihtaisi pois…’ Minusta monikin päivä olisi saanut mennä vaihtoon. Laulun syvin ydin paljastuu kuitenkin vasta seuraavien sanojen yhteydessä: ’…ei Jeesusta korvata vois tää maailma parhaimmillaan vaik ois!’

T u o s t a näkövinkkelistä en vaihtaisi minäkään pois yhtään päivää, en silmänräpäystäkään!

Moni jättää kotikunnaansa arjen pakottavista syistä. Työt vievät milloin etelään, milloin pohjoiseen. Siviilisäädyn muuttuessa koti käy turhan avaraksi tai ahtaaksi. Liian usein on lähdettävä henkensä pitimiksi kokonaan uusille asuinseuduille. Kohdalleni ei ole osunut noista mikään. Siitä huolimatta Jumalan lupaus Tässä on tie, sitä käykää on tullut päivä päivältä odotetummaksi. Olkoonkin, että edessä oleva tie on minulle yhtä tuntematon kuin se oli vuosi sitten… tai viisikymmentä vuotta sitten, kun vastavihittynä morsiamena yhdyin häävieraidemme kanssa lauluun: ’Jeesuksen mä kanssain tahdon, yksin kun en uskalla…’

Elämänmatka on aina tuntematon juuri vetämämme hengenvedon jälkeen. Jos Herra suo -ajatus tulee aina vain todemmaksi sitä mukaa, kun kuljettu matka takana on huomattavasti edessä olevaa taivalta pidempi.

Osin jo muuttolaatikoiden keskellä mietin nykyistä arkeamme. Vuosikymmeniä hyvin palvelleen kodin remonttilastia on kuskattu Topinojalle peräkärryn täydeltä parhaimmillaan kaksi kertaa päivässä. Lukuisat, toisella tavoin kierrätettävät tavarat ovat löytäneet tiensä Lähetyskirppikselle Rauhankatu kymppiin. Puoli vuosisataa sitten puolisoni asettui asumaan minun kotikonnuilleni. Nyt ajatuksemme suuntautuvat vahvasti hänen nuoruutensa maisemiin, jotka eivät ole minullekaan vieraita. Vanha koti valmistautuu vaihtoon uuden odotellessa ilmaantumistaan. Milloin, miten ja missä vaiheessa; sen Herra tietää. Minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti, sanoi Jeesus. Hänellä ei ole sattumia, vaan suunnitelmia. Tuohon lupaukseen asetamme luottamuksemme odotellessamme seuraavia siirtoja. Kaiken yllä lepää turvallinen tietoisuus: jos Herra suo.

Jo nuoruuteni päivinä kirjoitin itselleni muistiin runoilija Niilo Rauhalan ajatuksen: ’Ei mikään paikka saisi olla niin hyvä, ettei sieltä olisi ikävä taivaaseen.’ Eihän meillä täällä ole pysyvää kaupunkia, vaan tulevaa me etsimme. Etsintä päättyy, kun viimeinenkin muutto on onnellisesti takanapäin. Silloin olemme tulleet Kotiin.

Viittaukset: Hepr 13:14, käännökset 1938 + RK / Jes 30:21 / Matt 28:20

Seurakuntamme tilojen sisäilma, varsinkin alakerran osalta, on herättänyt keskustelua. Rakennus on vanha ja on tullut joiltain osin teknisen käyttöikänsä päähän. Tämä on aiheuttanut ongelmia myös tilojen sisäilmaan. Tulevan paalutusurakan ja tilojen peruskorjauksen myötä tämä ongelma tulee korjautumaan. Sisäilman laatuun toki vaikuttaa moni seikka kuten materiaalit, ilmanvaihto, ihmiset, ympäristö ja siivous.  Hyvin tehdyissä ja hoidetuissa tiloissa on hyvä olla ja hengittää.

Fyysisen tilojen ohella ihmisten hyvinvointiin vaikuttaa seurakunnan henkinen ja hengellinen tila. Samoin kuin toiminnallamme vaikutamme sisäilman laatuun, voimme olla vaikuttamassa myös seurakunnan ilmapiiriin. Ilmapiirillä tarkoitetaan tunteiden, asenteiden ja olosuhteiden kokonaisuutta. Se voi viitata tunnelmaan, ilmapiiriin, sävyyn tai yleiseen henkeen. Hyvä ilmapiiri tukee ihmisten hyvinvointia.

Millaista seurakuntakulttuuria haluamme olla rakentamassa?  Jokainen meistä voi omalta osaltaan asenteilla, sanoilla ja teoilla luoda ympärilleen joko myönteistä tai kielteistä ilmapiiriä. Haastan sinua olemaan yhdessä mukana jakamassa yhteistä hyvää. Uskon, että avoin ja kannustava seurakunta kutsuu ihmisiä mukaan yhteyteen ja palvelemaan omilla lahjoillaan. Terve sanan opetus, raikas rukouselämä, toisten palveleminen ja palvelumuotojen kunnioitus sekä rohkaisu armolahojen käyttöön rakentavat ilmapiiriä, jossa on helppo hengittää.

Olemme yhdessä vaimoni kanssa opetelleet kiitollisuutta. Iltaisin, ennen nukkumaan menoa kysymme toisiltamme, mistä olet kiitollinen. Aina ei ole helppoa löytää päivästä kiitoksen aiheita, mutta joka päivä olemme niitä kuitenkin tähän asti löytäneet.  Kiitollinen asenne on kuin avattu ikkuna raikkaaseen ulkoilmaan. Pelkkiin epäkohtiin tuijottaminen tekee olon tunkkaiseksi. Siinä on itsellä huono hengittää ja se syö hapen myös ympärillä olevilta ihmisiltä. Mistä sinä voisit tänään olla kiitollinen?

Lopuksi veljet, ajatelkaa kaikkea mikä on totta, mikä on kunnioitettavaa, mikä oikeaa, puhdasta, rakastettavaa ja kaunista, mikä vain on hyvää ja ansaitsee kiitoksen (Fil. 4:8)

Elämästä ja tästä seurakunnasta kiitollisena.

Jari Nuutinen

”Tänne saakka on tultu hänen voimassaan, huomispäivästä vielä en tiedä.

Kyllä Jumala huolen pitää hulluistaan, vieköön Hän minne tahtoo vain viedä.”

Exit, Jumalan hullut

Niin kuin varmasti jokainen meistä allekirjoittaa, elämässä kaikki ei aina ole pumpulia, hattaraa ja vaahtokarkkeja. Onneksi toki välillä myös niitäkin. Aurinko ei kuitenkaan aina paista pilvettömältä taivaalta, eikä lämmin tuulenvire hyväile kasvoja. Välillä suussa maistuvat myös happamat ja kitkerät maut. Elämän eri sävyt saattavat iskeä vasten kasvoja varsin kovalla voimalla.

Monesti elämän tilanteet haastavat meidän luottamusta siihen, että meistä pidetään huolta. Että kaikki on kaikesta huolimatta ”korkeemman käres”. Meidän elämän lahjapakettiin taitavat kuulua myös ne vaikeat tilanteet töissä, haasteet vapaa-ajalla ja parisuhteessa, läheisten sairastumiset tai muut elämän valinnat, vaikeat taloudelliset tilanteet jne. Omakin elämä on tarjonnut sävyjä ja makuja laidasta laitaan.

Olen huomannut, että oma rukouselämä onkin typistynyt varsin simppeliksi rukoukseksi ja välillä vain huokaukseksi siitä, että meistä pidettäisiin huolta. Usein esitän pyynnön Taivaan Isälle, että Hän olisi mukana meidän perheen elämän erilaisissa käänteissä. Pyynnöiksi varjella minua, vaimoani ja lapsiani sekä muita läheisiäni. Ja monesti olen myös saanut kiittää siitä, että Hän on meistä pitänyt huolen.

Ehkä konkreettinen hyvin arkinen esimerkki tapahtui kuukausi sitten Ulla -myrskyn aikaan. Meidän mökillä oli tehty usean hehtaarin avohakkuu juuri meidän mökkitontin taakse. Tuleva myrsky hieman huoletti, koska myrsky puhaltaisi suoraan aukon yli ja epäilin meidän vanhojen kuusten kaatuvan lähes varmasti nyt kun suojaava metsä oli hakattu pois. Ja niinhän ne kaatuivat. Mutta se miten, saa edelleen hymyn ja kiitollisuuden pintaan.

Yksi yli satavuotias kuusi oli kaatunut vesikourua hipoen mökin suuntaisesti, toinen samanlainen saman suuntaisesti ulkohuussia ja lankkusiltaa hipoen. Kolmannen olisi pitänyt kaatua suoraan puukatoksen ja saunan päälle, mikäli olisi noudattanut kahden muun puun kaatumissuuntaa. Mutta se olikin kaatunut 90 astetta eri suuntaan ja näin ollen senkin osalta vauriot vältettiin. Lähetin tilateesta kuvan äidilleni. Hän laittoi viestiä takaisin, että olivat isän kanssa rukoilleet, ettei tulisi vaurioita.  Ei tullut vaurioita, sen sijaan muutaman hikipisaran joutui vuodattamaan jälkiä siivotessa.

Arkinen esimerkki, joka kuitenkin vahvisti uskoa siihen, että kyllä meistä huolta pidetään. Siitäkin huolimatta, että välillä ehkä pieniä epäuskon murusia eri elämänvaiheissa mielessä on käynytkin. Uskon, että Jeesus tiesi, että meillä ihmisillä on haasteita luottamuksen kanssa. Välillä on vaikea luottaa siihen, että oma elämä on Taivaan Isän huolenpidon alla. Siksi Jeesus hienosti muistuttaa meitä, että jos kerran Taivaan Isä pitää linnuista huolen, niin kyllä silloin varsinkin meistä ihmisistä huolehditaan, Matteus 6:25-34.

”Ja sä käännyt Luojasi puoleen, sillä Hän pitää sinusta huolen”

Terapia, Hän pitää sinusta huolen

Työssäni kohtaan paljon nuoria, ja nuorten hyvinvointi ja pahoinvointi on lähellä sydäntäni. Eri tietolähteiden mukaan nuorten pahoinvointi on lisääntynyt merkittävästi. Nuoret kokevat painetta yhteiskunnalta, kuten siitä, että ovatko riittävän hyviä koulussa tai työelämässä. Sosiaalinen media aiheuttaa riittämättömyyden tunnetta ja vääränlaista vertailua. Monet nuoret ovat yksinäisiä, eikä heillä ole ketään turvallista aikuista elämässään. Myös taloudellisten asioiden sekä ilmastonmuutoksen takia koetaan ahdistusta. Lasten ja nuorten mielenterveyden haasteet ovat lisääntyneet myös THL:n sekä Mieli ry:n mukaan merkittävästi viime vuosina. Kelan mukaan jopa joka neljännellä nuorella on jonkinlainen mielenterveydellinen häiriö. Eli puhutaan merkittävästä haasteesta yhteiskunnassamme. Me aikuiset emme saa ummistaa silmiämme tältä. Emme välttämättä ole samalla tavalla tietoisia esimerkiksi sosiaalisen median aiheuttamista paineista, tai mitä Tik-Tok-haasteita nuorille syötetään. Myös sodat sekä erilaiset konfliktit maailmalla ovat enemmän näkyvillä älypuhelimien kautta.

Olen saanut jo monena kesänä olla mukana eri-ikäisten lasten leireillä Kupiluodossa, niin myös tänä kesänä. Olen leireillä jutellut lasten ja nuorten kanssa, ja myös uskovaisten perheiden nuoret voivat kokea samanlaista painetta ja ahdistusta, kuin muutkin nuoret. Ei haluta erottua joukosta, mutta samalla halutaan vaalia omaa uskoa. Ystävät ovat tärkeitä, mutta mitä jos seurakunnasta ei löydy ystäviä? Tai mitä jos perhetilanne on sellainen, että vanhemmilla ei ole resursseja tai voimia olla omien nuortensa tukena? Tai välit vanhempiin ovat muuten huonot, eikä muita turvallisia aikuisia ole elämässä. Nuori ei välttämättä näytä ulospäin mitä hänen sisällään myllää. Samoin nuorten masennus voi oireilla eri lailla kuin aikuisilla. Nuori saattaa olla ”luokan pelle”, mutta samalla kokea voimakastakin ahdistusta tai masentuneisuutta. Nuoren mieli on usein hyvin mustavalkoinen, ja niin hyvät kuin huonot asiat koetaan voimakkaasti. Joskus me aikuiset saatamme säikähtää nuoren vahvoja reaktioita ja sanomisia. On kuitenkin tärkeää pysähtyä ja kohdata nuoret sellaisenaan kuin he ovat, sekä puhua asioista niiden oikeilla nimillä. Myös tieto siitä, että mistä tahansa asiasta voi luottamuksellisesti puhua, on tärkeää jokaiselle nuorelle. Meidän on hyvä tiedostaa myös seurakunnassa nykynuorten mielen haasteet. Ei tarvita mitään erityistä pätevyyttä siihen, että jokainen meistä voi olla läsnä eri nuorten elämässä, ja luoda turvallista sekä keskustelevaa ilmapiiriä.

Monet ovat kyselleet, onko minulla jo aamukampaa ja miltä syyskuun alussa tapahtuva eläkkeelle siirtyminen tuntuu. Kyselijöille olen vastannut, että aamukampaa ei ole, ja päällimmäiset tunteet ovat levollisuus ja kiitollisuus.

Levollisuuden taustalla on pitkä kokemus siitä, että aina uuteen elämänvaiheeseen siirtyessäni Jumala on ollut läsnä viitoittamasta tietä eteenpäin. Tyyntä oloa lisää myös se, että pohjimmainen identiteettini ei ole koskaan ollut sidoksissa tehtäviin tai asemaan. Jos niin olisi, kokemukseni olisi varmasti toisenlainen, koska eläkkeelle siirtyminen murentaisi itseymmärrykseni perustuksia. Nyt perustukset pysyvät paikoillaan, koska syvällä sielussani koen olevani ennen kaikkea Jumalan lapsi ja palvelija. Nämä ulottuvuudet eivät horju, kun elämäntilanteet vaihtuvat. Ne kestävät aikaa, mutta myös elämän myrskyjä ja haasteita.

Kiitollisuus taas kumpuaa minua kohdanneesta Jumalan armosta. Sen lisäksi, että olen saanut Jeesuksen uhrityön tähden kaikki syntini anteeksi ja pääsyn Jumalan perhekuntaan, olen saanut vuosikymmenien ajan elää todeksi kutsumustani palvellen seurakuntia, lähetystyötä ja herätysliikkeemme yhteisiä yhteisöjä. Täällä Turussa minulla on ollut etuoikeus palvella 23 vuotta. Lisäksi olen saanut Jumalalta lahjaksi paljon muutakin arvokasta: puolison, perheen, lapsia ja lastenlapsia, muita ihmissuhteita, kodin ja kohtuullisen hyvän terveyden.  

Vahdinvaihdon lähestyessä olen kiitollinen myös siitä, että seurakunta on valinnut seuraajakseni Samuel Tedderin. En voisi kuvitella sopivampaa henkilöä seurakuntamme tähän kehitysvaiheeseen. Minulle oli suuri ilo nähdä, kuinka lämpimästi seurakunta otti Samuelin vastaan hänen vieraillessaan täällä huhti-toukokuun vaihteessa.

Suuri osa elokuun tehtävistäni tulee keskittymään vahdinvaihtoon. Sitä varten olen jo tehnyt listan niistä valtuutuksista, oikeuksista ja yhteistyöverkostoista, jotka täytyy siirtää minulta Samuelille. Olen myös laatinut toisen listan asioista, joihin minun tulee seuraajani perehdyttää. Tavoitteenani on se, että voisin tehdä Samuelin aloittamisen täällä mahdollisimman helpoksi.

Uusi elämänvaihe on usein myös uusi mahdollisuus. Se kutsuu päästämään irti siitä, mikä kuuluu menneeseen, mutta säilyttämään samalla muistoissa Jumalan teot ja hänen johdatuksensa. Toisaalta uusi elämänvaihe kutsuu pitämään kiinni kaikesta siitä, mitä matkan varrella on saanut oppia ja mitä Jumala on istuttanut elämään ja sydämeen.

Siunaan sydämestäsi kaikkia, jotka tarttuvat niihin vastuisiin, joita itse olen aiemmin kantanut. On turvallista tietää, että niin minä, perheeni, uudet vastuunkantajat kuin koko seurakunta suuntaamme tähän vahdinvaihtoon yhdessä Jeesuksen kanssa ja hänen armoonsa turvaten.

Pekka Havupalo

Teemme päätöksiä ja valintoja jatkuvasti. Suurissa päätöksissä hankimme informaatiota, vertailemme eri vaihtoehtoja ja arvioimme mahdollisia seurauksia. Pienemmissä päätöksissä ja valinnoissa teemme ratkaisuja joskus automaattiohjauksella ja ilman suurempaa harkintaa. Yllättävän usein huomaamme tekevämme päätöksiä tavanmukaisesti, vinoutuneesti ja erilaisia omia päätössääntöjä käyttäen. On runsaasti tilanteita, joissa emme edes tiedosta päätöstemme vaikuttimia, merkitystä ja vaikutuksia.

Valinnoillamme on väliä Jumalalle, jota sanomme seuraavamme ja rakastavamme. Pekka Simojoen laulussa on koskettavat sanat: ”Lahjaa on se, minkä saimme. Lahjaa hetki jokainen. Ole vähässä uskollinen – se on kutsu Jeesuksen.” Jokainen hetki on mahdollisuus toimia oikein, olla pienissä valinnoissa uskollinen Jeesuksen seuraaja. Vuorisaarnassa (Matt. luvut 5-7) Jeesus opettaa Häntä seuraavan opetuslapsen piirteitä, tapoja ja asenteita. Pikaisella silmäilylläkin huomaamme, että meitä kehotetaan olemaan kiitollisia, anteliaita, rakastavia, rehellisiä, Jumalaan luottavia ja Häntä etsiviä.

Itse asiassa meitä kannustetaan etsimään ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja Hänen vanhurskasta tahtoaan, niin myös meidän ajallisista ja välttämättömistä tarpeistamme pidetään huolta (Matt. 6: 33). Valitsemmeko lukea Raamattua päivittäin, rukoilla yksin ja yhdessä läheisten kanssa joka päivä, käydä säännöllisesti uskovien yhteydessä pienryhmissä ja jumalanpalveluksissa? Onko meillä tapana antaa omastamme? Olemmeko valmiina olemaan lähimmäinen, kun kohtaamme avuntarvitsijan? Miten paljon aikaamme käytämme hengellisen kasvumme tukemiseen?

Craig Groeschelin inspiroivassa kirjassa ”Tähtää tulevaan. Seitsemän parasta etukäteispäätöstä hengellistä elämääsi varten” (Aikamedia 2025) kannustetaan tekemään hyviä päätöksiä Jumalan avulla, Hänen kanssaan ja Häntä varten. Elämämme on liian arvokas, kutsumuksemme liian suuri ja Jumalamme liian hyvä, jotta tuhlaisimme aikaamme asioihin, joilla ei ole merkitystä. Tarvitsemme hengellisiä rytmejä pitääksemme kurssimme Jumalan seuraamisessa, sillä ratkaisevaa ei ole se, mitä teemme satunnaisesti, vaan se mitä teemme ja miten toimimme johdonmukaisesti ja säännöllisesti.

Kun meillä on kristityn identiteetti, teemme luonnostamme asioita, joita kristityt tekevät. Meillä on siis kristityn tapoja, jotka löydämme Raamatusta. Tapakristillisyys voi olla voimavara (ks. esimerkiksi Danielin rukouselämää Dan. 6:11)! Voimme olla siis vähässä uskollisia, kun seuraamme päivittäin Jeesusta. Jos tunnistat, että sinulla on haitallisia tapoja, jotka eivät tue uskosi kasvua, ilmenemistä tai siitä kertomista, tuo ne valoon, Jeesus haluaa korjata ja ennallistaa Jumalan kuvaa sinussa. Kun olet vähässä uskollinen, sinulle on mahdollista uskoa lisää (ks. Jeesuksen vertaus Matt. 25: 14-30).

Läheisyys Kristukseen synnyttää enenevässä määrin halua toteuttaa Hänen tahtoaan. Ratkaiseva valinta on siis se, vietämmekö keskeytyksetöntä aikaa Jeesuksen kanssa. Olemmeko omistautuneita tuntemaan uskomme alkaja ja täyttäjä paremmin (Hepr. 12:2)?

Vesa Partanen

Edellinen kirjoitteluvuoroni osui syksyn isänpäivän tuntumiin; nyt elämme puolestaan äitienpäivän aikaa. Harva vuosittainen juhla herättää yhtä suloisia mielleyhtymiä kuin toukokuun toinen sunnuntai.

Juhliahan meillä riittää juhannuksesta jouluun ja vapusta uuteenvuoteen. Näin oli myös Raamatun syntyaikoina. Vanha testamentti osoittaa, miten Jumala oikein rakasti juhlia! ’…kun tulette siihen maahan, jonka Herra teille lupauksensa mukaan antaa, noudattakaa näitä juhlatapoja. Ja kun lapsenne kysyvät teiltä: Mitä nämä teidän juhlatapanne tarkoittavat? niin vastatkaa näin…’

Jätin teeman etsimisen taka-alalle luottaen Häneen, joka avaa ja sulkee kirjoitushanat. Valkovuokkokirjoitukset eivät olisi minun heiniäni, vaikka ne kukat toki keväiseen juhlapäivään mieluusti liitänkin. 

Kotitöitä tehdessäni kuuntelin Raamattu kannesta kanteen -opetusta, jossa viitattiin Esran kirjan tapahtumiin. Pakkosiirtolaisuudesta palannut kansa oli kokoontunut kiittämään Herraa uuden temppelin perustuksen äärellä. Riemu ja ylistys raikuivat!  Mutta monet… itkivät äänekkäästi; he muistivat, millainen Salomon temppeli oli ollut. Monet taas huusivat ilosta… ja äänekkäässä riemussaan ihmiset eivät kuulleet toisten itkua.

Tuossa kohden silitysrautani pysähtyi hetkeksi laudalle. Äänekkäässä riemussaan ihmiset eivät kuulleet toisten itkua. Tämä se on, juuri näin tapahtuu yhä. Kiiltokuvat ruusujen ja lahjojen kyllästämästä pyhäaamusta ovat monelle äidille kaukaista aikuisten satua.

Temppelin perustusten äärellä Jumala kuuli sekä riemun että itkun äänet, ne molemmat. Ei Hänen kuulonsa ole heikentynyt. Hän yhtyy yhä iloon! Mutta vaikka kukaan ihminen ei kuulisi surun ja pettymyksen itkujasi näinä keväisinä juhla-aikoina – koska monella taholla riemu on niin suuri – Jumala kuulee nekin.

Rakastanko Jumalaa Hänen itsensä tähden… vai Hänen antamiensa lahjojen vuoksi? Raamatun Job, suuren perheen isä, kävi Jumalan kurimuksessa koulun, jonka syvyyttä ihminen ei koskaan käsitä. Ei ymmärtänyt Herraa kuuliaisesti rakastanut Jobkaan. Loppujen lopuksi ’kallioon ikuisiksi ajoiksi hakatun kirjoituksen’ syvyys ei muodostu Jobin lukemattomista Miksi -kysymyksistä. Keskeisimmäksi totuudeksi nousee se, että Jumala tietää, mitä tekee. Siinä on meidänkin luottamuksemme Häneen niin ilon kuin itkunkin päivinä.  

Viittaukset 2 Moos 12:25-27 / Rkk, Jukka Norvanto / Esra 3:11-13/ Jes 59:1 / Jobin kirja