Blogi

”Tänne saakka on tultu hänen voimassaan, huomispäivästä vielä en tiedä.

Kyllä Jumala huolen pitää hulluistaan, vieköön Hän minne tahtoo vain viedä.”

Exit, Jumalan hullut

Niin kuin varmasti jokainen meistä allekirjoittaa, elämässä kaikki ei aina ole pumpulia, hattaraa ja vaahtokarkkeja. Onneksi toki välillä myös niitäkin. Aurinko ei kuitenkaan aina paista pilvettömältä taivaalta, eikä lämmin tuulenvire hyväile kasvoja. Välillä suussa maistuvat myös happamat ja kitkerät maut. Elämän eri sävyt saattavat iskeä vasten kasvoja varsin kovalla voimalla.

Monesti elämän tilanteet haastavat meidän luottamusta siihen, että meistä pidetään huolta. Että kaikki on kaikesta huolimatta ”korkeemman käres”. Meidän elämän lahjapakettiin taitavat kuulua myös ne vaikeat tilanteet töissä, haasteet vapaa-ajalla ja parisuhteessa, läheisten sairastumiset tai muut elämän valinnat, vaikeat taloudelliset tilanteet jne. Omakin elämä on tarjonnut sävyjä ja makuja laidasta laitaan.

Olen huomannut, että oma rukouselämä onkin typistynyt varsin simppeliksi rukoukseksi ja välillä vain huokaukseksi siitä, että meistä pidettäisiin huolta. Usein esitän pyynnön Taivaan Isälle, että Hän olisi mukana meidän perheen elämän erilaisissa käänteissä. Pyynnöiksi varjella minua, vaimoani ja lapsiani sekä muita läheisiäni. Ja monesti olen myös saanut kiittää siitä, että Hän on meistä pitänyt huolen.

Ehkä konkreettinen hyvin arkinen esimerkki tapahtui kuukausi sitten Ulla -myrskyn aikaan. Meidän mökillä oli tehty usean hehtaarin avohakkuu juuri meidän mökkitontin taakse. Tuleva myrsky hieman huoletti, koska myrsky puhaltaisi suoraan aukon yli ja epäilin meidän vanhojen kuusten kaatuvan lähes varmasti nyt kun suojaava metsä oli hakattu pois. Ja niinhän ne kaatuivat. Mutta se miten, saa edelleen hymyn ja kiitollisuuden pintaan.

Yksi yli satavuotias kuusi oli kaatunut vesikourua hipoen mökin suuntaisesti, toinen samanlainen saman suuntaisesti ulkohuussia ja lankkusiltaa hipoen. Kolmannen olisi pitänyt kaatua suoraan puukatoksen ja saunan päälle, mikäli olisi noudattanut kahden muun puun kaatumissuuntaa. Mutta se olikin kaatunut 90 astetta eri suuntaan ja näin ollen senkin osalta vauriot vältettiin. Lähetin tilateesta kuvan äidilleni. Hän laittoi viestiä takaisin, että olivat isän kanssa rukoilleet, ettei tulisi vaurioita.  Ei tullut vaurioita, sen sijaan muutaman hikipisaran joutui vuodattamaan jälkiä siivotessa.

Arkinen esimerkki, joka kuitenkin vahvisti uskoa siihen, että kyllä meistä huolta pidetään. Siitäkin huolimatta, että välillä ehkä pieniä epäuskon murusia eri elämänvaiheissa mielessä on käynytkin. Uskon, että Jeesus tiesi, että meillä ihmisillä on haasteita luottamuksen kanssa. Välillä on vaikea luottaa siihen, että oma elämä on Taivaan Isän huolenpidon alla. Siksi Jeesus hienosti muistuttaa meitä, että jos kerran Taivaan Isä pitää linnuista huolen, niin kyllä silloin varsinkin meistä ihmisistä huolehditaan, Matteus 6:25-34.

”Ja sä käännyt Luojasi puoleen, sillä Hän pitää sinusta huolen”

Terapia, Hän pitää sinusta huolen

Työssäni kohtaan paljon nuoria, ja nuorten hyvinvointi ja pahoinvointi on lähellä sydäntäni. Eri tietolähteiden mukaan nuorten pahoinvointi on lisääntynyt merkittävästi. Nuoret kokevat painetta yhteiskunnalta, kuten siitä, että ovatko riittävän hyviä koulussa tai työelämässä. Sosiaalinen media aiheuttaa riittämättömyyden tunnetta ja vääränlaista vertailua. Monet nuoret ovat yksinäisiä, eikä heillä ole ketään turvallista aikuista elämässään. Myös taloudellisten asioiden sekä ilmastonmuutoksen takia koetaan ahdistusta. Lasten ja nuorten mielenterveyden haasteet ovat lisääntyneet myös THL:n sekä Mieli ry:n mukaan merkittävästi viime vuosina. Kelan mukaan jopa joka neljännellä nuorella on jonkinlainen mielenterveydellinen häiriö. Eli puhutaan merkittävästä haasteesta yhteiskunnassamme. Me aikuiset emme saa ummistaa silmiämme tältä. Emme välttämättä ole samalla tavalla tietoisia esimerkiksi sosiaalisen median aiheuttamista paineista, tai mitä Tik-Tok-haasteita nuorille syötetään. Myös sodat sekä erilaiset konfliktit maailmalla ovat enemmän näkyvillä älypuhelimien kautta.

Olen saanut jo monena kesänä olla mukana eri-ikäisten lasten leireillä Kupiluodossa, niin myös tänä kesänä. Olen leireillä jutellut lasten ja nuorten kanssa, ja myös uskovaisten perheiden nuoret voivat kokea samanlaista painetta ja ahdistusta, kuin muutkin nuoret. Ei haluta erottua joukosta, mutta samalla halutaan vaalia omaa uskoa. Ystävät ovat tärkeitä, mutta mitä jos seurakunnasta ei löydy ystäviä? Tai mitä jos perhetilanne on sellainen, että vanhemmilla ei ole resursseja tai voimia olla omien nuortensa tukena? Tai välit vanhempiin ovat muuten huonot, eikä muita turvallisia aikuisia ole elämässä. Nuori ei välttämättä näytä ulospäin mitä hänen sisällään myllää. Samoin nuorten masennus voi oireilla eri lailla kuin aikuisilla. Nuori saattaa olla ”luokan pelle”, mutta samalla kokea voimakastakin ahdistusta tai masentuneisuutta. Nuoren mieli on usein hyvin mustavalkoinen, ja niin hyvät kuin huonot asiat koetaan voimakkaasti. Joskus me aikuiset saatamme säikähtää nuoren vahvoja reaktioita ja sanomisia. On kuitenkin tärkeää pysähtyä ja kohdata nuoret sellaisenaan kuin he ovat, sekä puhua asioista niiden oikeilla nimillä. Myös tieto siitä, että mistä tahansa asiasta voi luottamuksellisesti puhua, on tärkeää jokaiselle nuorelle. Meidän on hyvä tiedostaa myös seurakunnassa nykynuorten mielen haasteet. Ei tarvita mitään erityistä pätevyyttä siihen, että jokainen meistä voi olla läsnä eri nuorten elämässä, ja luoda turvallista sekä keskustelevaa ilmapiiriä.

Monet ovat kyselleet, onko minulla jo aamukampaa ja miltä syyskuun alussa tapahtuva eläkkeelle siirtyminen tuntuu. Kyselijöille olen vastannut, että aamukampaa ei ole, ja päällimmäiset tunteet ovat levollisuus ja kiitollisuus.

Levollisuuden taustalla on pitkä kokemus siitä, että aina uuteen elämänvaiheeseen siirtyessäni Jumala on ollut läsnä viitoittamasta tietä eteenpäin. Tyyntä oloa lisää myös se, että pohjimmainen identiteettini ei ole koskaan ollut sidoksissa tehtäviin tai asemaan. Jos niin olisi, kokemukseni olisi varmasti toisenlainen, koska eläkkeelle siirtyminen murentaisi itseymmärrykseni perustuksia. Nyt perustukset pysyvät paikoillaan, koska syvällä sielussani koen olevani ennen kaikkea Jumalan lapsi ja palvelija. Nämä ulottuvuudet eivät horju, kun elämäntilanteet vaihtuvat. Ne kestävät aikaa, mutta myös elämän myrskyjä ja haasteita.

Kiitollisuus taas kumpuaa minua kohdanneesta Jumalan armosta. Sen lisäksi, että olen saanut Jeesuksen uhrityön tähden kaikki syntini anteeksi ja pääsyn Jumalan perhekuntaan, olen saanut vuosikymmenien ajan elää todeksi kutsumustani palvellen seurakuntia, lähetystyötä ja herätysliikkeemme yhteisiä yhteisöjä. Täällä Turussa minulla on ollut etuoikeus palvella 23 vuotta. Lisäksi olen saanut Jumalalta lahjaksi paljon muutakin arvokasta: puolison, perheen, lapsia ja lastenlapsia, muita ihmissuhteita, kodin ja kohtuullisen hyvän terveyden.  

Vahdinvaihdon lähestyessä olen kiitollinen myös siitä, että seurakunta on valinnut seuraajakseni Samuel Tedderin. En voisi kuvitella sopivampaa henkilöä seurakuntamme tähän kehitysvaiheeseen. Minulle oli suuri ilo nähdä, kuinka lämpimästi seurakunta otti Samuelin vastaan hänen vieraillessaan täällä huhti-toukokuun vaihteessa.

Suuri osa elokuun tehtävistäni tulee keskittymään vahdinvaihtoon. Sitä varten olen jo tehnyt listan niistä valtuutuksista, oikeuksista ja yhteistyöverkostoista, jotka täytyy siirtää minulta Samuelille. Olen myös laatinut toisen listan asioista, joihin minun tulee seuraajani perehdyttää. Tavoitteenani on se, että voisin tehdä Samuelin aloittamisen täällä mahdollisimman helpoksi.

Uusi elämänvaihe on usein myös uusi mahdollisuus. Se kutsuu päästämään irti siitä, mikä kuuluu menneeseen, mutta säilyttämään samalla muistoissa Jumalan teot ja hänen johdatuksensa. Toisaalta uusi elämänvaihe kutsuu pitämään kiinni kaikesta siitä, mitä matkan varrella on saanut oppia ja mitä Jumala on istuttanut elämään ja sydämeen.

Siunaan sydämestäsi kaikkia, jotka tarttuvat niihin vastuisiin, joita itse olen aiemmin kantanut. On turvallista tietää, että niin minä, perheeni, uudet vastuunkantajat kuin koko seurakunta suuntaamme tähän vahdinvaihtoon yhdessä Jeesuksen kanssa ja hänen armoonsa turvaten.

Pekka Havupalo

Teemme päätöksiä ja valintoja jatkuvasti. Suurissa päätöksissä hankimme informaatiota, vertailemme eri vaihtoehtoja ja arvioimme mahdollisia seurauksia. Pienemmissä päätöksissä ja valinnoissa teemme ratkaisuja joskus automaattiohjauksella ja ilman suurempaa harkintaa. Yllättävän usein huomaamme tekevämme päätöksiä tavanmukaisesti, vinoutuneesti ja erilaisia omia päätössääntöjä käyttäen. On runsaasti tilanteita, joissa emme edes tiedosta päätöstemme vaikuttimia, merkitystä ja vaikutuksia.

Valinnoillamme on väliä Jumalalle, jota sanomme seuraavamme ja rakastavamme. Pekka Simojoen laulussa on koskettavat sanat: ”Lahjaa on se, minkä saimme. Lahjaa hetki jokainen. Ole vähässä uskollinen – se on kutsu Jeesuksen.” Jokainen hetki on mahdollisuus toimia oikein, olla pienissä valinnoissa uskollinen Jeesuksen seuraaja. Vuorisaarnassa (Matt. luvut 5-7) Jeesus opettaa Häntä seuraavan opetuslapsen piirteitä, tapoja ja asenteita. Pikaisella silmäilylläkin huomaamme, että meitä kehotetaan olemaan kiitollisia, anteliaita, rakastavia, rehellisiä, Jumalaan luottavia ja Häntä etsiviä.

Itse asiassa meitä kannustetaan etsimään ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja Hänen vanhurskasta tahtoaan, niin myös meidän ajallisista ja välttämättömistä tarpeistamme pidetään huolta (Matt. 6: 33). Valitsemmeko lukea Raamattua päivittäin, rukoilla yksin ja yhdessä läheisten kanssa joka päivä, käydä säännöllisesti uskovien yhteydessä pienryhmissä ja jumalanpalveluksissa? Onko meillä tapana antaa omastamme? Olemmeko valmiina olemaan lähimmäinen, kun kohtaamme avuntarvitsijan? Miten paljon aikaamme käytämme hengellisen kasvumme tukemiseen?

Craig Groeschelin inspiroivassa kirjassa ”Tähtää tulevaan. Seitsemän parasta etukäteispäätöstä hengellistä elämääsi varten” (Aikamedia 2025) kannustetaan tekemään hyviä päätöksiä Jumalan avulla, Hänen kanssaan ja Häntä varten. Elämämme on liian arvokas, kutsumuksemme liian suuri ja Jumalamme liian hyvä, jotta tuhlaisimme aikaamme asioihin, joilla ei ole merkitystä. Tarvitsemme hengellisiä rytmejä pitääksemme kurssimme Jumalan seuraamisessa, sillä ratkaisevaa ei ole se, mitä teemme satunnaisesti, vaan se mitä teemme ja miten toimimme johdonmukaisesti ja säännöllisesti.

Kun meillä on kristityn identiteetti, teemme luonnostamme asioita, joita kristityt tekevät. Meillä on siis kristityn tapoja, jotka löydämme Raamatusta. Tapakristillisyys voi olla voimavara (ks. esimerkiksi Danielin rukouselämää Dan. 6:11)! Voimme olla siis vähässä uskollisia, kun seuraamme päivittäin Jeesusta. Jos tunnistat, että sinulla on haitallisia tapoja, jotka eivät tue uskosi kasvua, ilmenemistä tai siitä kertomista, tuo ne valoon, Jeesus haluaa korjata ja ennallistaa Jumalan kuvaa sinussa. Kun olet vähässä uskollinen, sinulle on mahdollista uskoa lisää (ks. Jeesuksen vertaus Matt. 25: 14-30).

Läheisyys Kristukseen synnyttää enenevässä määrin halua toteuttaa Hänen tahtoaan. Ratkaiseva valinta on siis se, vietämmekö keskeytyksetöntä aikaa Jeesuksen kanssa. Olemmeko omistautuneita tuntemaan uskomme alkaja ja täyttäjä paremmin (Hepr. 12:2)?

Vesa Partanen

Edellinen kirjoitteluvuoroni osui syksyn isänpäivän tuntumiin; nyt elämme puolestaan äitienpäivän aikaa. Harva vuosittainen juhla herättää yhtä suloisia mielleyhtymiä kuin toukokuun toinen sunnuntai.

Juhliahan meillä riittää juhannuksesta jouluun ja vapusta uuteenvuoteen. Näin oli myös Raamatun syntyaikoina. Vanha testamentti osoittaa, miten Jumala oikein rakasti juhlia! ’…kun tulette siihen maahan, jonka Herra teille lupauksensa mukaan antaa, noudattakaa näitä juhlatapoja. Ja kun lapsenne kysyvät teiltä: Mitä nämä teidän juhlatapanne tarkoittavat? niin vastatkaa näin…’

Jätin teeman etsimisen taka-alalle luottaen Häneen, joka avaa ja sulkee kirjoitushanat. Valkovuokkokirjoitukset eivät olisi minun heiniäni, vaikka ne kukat toki keväiseen juhlapäivään mieluusti liitänkin. 

Kotitöitä tehdessäni kuuntelin Raamattu kannesta kanteen -opetusta, jossa viitattiin Esran kirjan tapahtumiin. Pakkosiirtolaisuudesta palannut kansa oli kokoontunut kiittämään Herraa uuden temppelin perustuksen äärellä. Riemu ja ylistys raikuivat!  Mutta monet… itkivät äänekkäästi; he muistivat, millainen Salomon temppeli oli ollut. Monet taas huusivat ilosta… ja äänekkäässä riemussaan ihmiset eivät kuulleet toisten itkua.

Tuossa kohden silitysrautani pysähtyi hetkeksi laudalle. Äänekkäässä riemussaan ihmiset eivät kuulleet toisten itkua. Tämä se on, juuri näin tapahtuu yhä. Kiiltokuvat ruusujen ja lahjojen kyllästämästä pyhäaamusta ovat monelle äidille kaukaista aikuisten satua.

Temppelin perustusten äärellä Jumala kuuli sekä riemun että itkun äänet, ne molemmat. Ei Hänen kuulonsa ole heikentynyt. Hän yhtyy yhä iloon! Mutta vaikka kukaan ihminen ei kuulisi surun ja pettymyksen itkujasi näinä keväisinä juhla-aikoina – koska monella taholla riemu on niin suuri – Jumala kuulee nekin.

Rakastanko Jumalaa Hänen itsensä tähden… vai Hänen antamiensa lahjojen vuoksi? Raamatun Job, suuren perheen isä, kävi Jumalan kurimuksessa koulun, jonka syvyyttä ihminen ei koskaan käsitä. Ei ymmärtänyt Herraa kuuliaisesti rakastanut Jobkaan. Loppujen lopuksi ’kallioon ikuisiksi ajoiksi hakatun kirjoituksen’ syvyys ei muodostu Jobin lukemattomista Miksi -kysymyksistä. Keskeisimmäksi totuudeksi nousee se, että Jumala tietää, mitä tekee. Siinä on meidänkin luottamuksemme Häneen niin ilon kuin itkunkin päivinä.  

Viittaukset 2 Moos 12:25-27 / Rkk, Jukka Norvanto / Esra 3:11-13/ Jes 59:1 / Jobin kirja

Televisiossa pyöri joitain vuosia sitten Kadonneen jäljillä -niminen ohjelma. Eräs kaverinikin osallistui siihen saadakseen tietoja isästään jota ei ollut koskaan tuntenut. Oli hurjaa seurata, miten ohjelmassa kaivettiin esiin vastauksia ystäväni elämän suurimpiin kysymyksiin. Vaikka kaivattu isä olikin ehtinyt kuolla muutama vuosi ennen kuvauksia, avautui ohjelman kautta yhteys veljiin, siskoihin, serkkuihin ja muihin sukulaisiin joita ystäväni ei ollut koskaan tavannut.

Erilaisia tarinoita ja syitä on monia, mutta ystäväni ei ole ainoa joka on joutunut kokemaan elämässään isättömyyttä. Orpouden kokemus on hiipinyt osaksi modernin ihmisen kollektiivista tajuntaa. Tätä heijastellen saksalainen Friedrich Nietzsche kirjoitti jo 1800-luvulla että ”Jumala on kuollut”, ja että ihmisen on itse taottava onnensa. Seurakuntana me emme kuitenkaan ole vain ajan sykkeen varassa. Meidän viestimme onkin edelleen, että ”JUMALA ELÄÄ, HÄN ON LÖYDETTÄVISSÄ ja että HÄN ON ISÄ”.

Nyt kun minustakin on tullut kahden pienen pojan isä, löydän itseni miettimästä millaista Jumalan isyys sitten on? Miten se voisi opettaa minua isän roolista, jota ”jokainen isän ja lapsen suhde taivaassa ja maan päällä kuvastaa.” (Efesolaiskirje 3:14).

Elävä Isä

Jumala on elävä Jumala (Jeremia 10:10). Parasta siis minunkin pysytellä mukana kuvioissa, etenkin kun kasvatustehtäväni on yhä alussa. Mutta vaikka kuolisin, jatkuu se elämä josta minä olen päässyt osalliseksi pojissani. Ihmiskunnan elämä on lähtöisin Jumalasta – Aadamin isäksi mainitaan Jumala (Luukas 3:38). Hän puhalsi sieraimiimme elämän henkäyksen (1. Moos 2:7). Jos kadotamme yhteyden lähteeseen kuihdumme pois. Jeesuskin vahvisti että ikuinen elämä on nimenomaan Jumalan tuntemista (Johannes 17.3).

Raamattu vakuuttaa Jumalan olevan orpojen puolustaja (esim. sananl. 23:10-11). Kuitenkin Isän kaipuu on monen elämässä todellista. Jopa Filippus, Jeesuksen opetuslapsi pyysi Jeesukselta: ”Herra, anna meidän nähdä Isä, muuta emme pyydä.” Jeesuksen jämäkkä, mutta hiukan arvoituksellinen vastaus oli että ”Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän (Johannes 14:8-9).”

Yhteyttä janoava Isä

Jo pelkkä tieto isän olemassaolosta voi lohduttaa, mutta jokaisessa on sisäänrakennettu kaipaus syvempään. Samoin näen myös Jumalan jatkuvasti kutsumassa ihmisiä yhteyteensä läpi raamatun. Patriarkoista Jumala teki yhteistyökumppaneitaan sekä kansojen isiä (1.Mooses 17:5). Uskon jättiläiset Mooses (2.Moos. 24:18), Joosua (2.Moos 33:11) ja Samuel (1. Samuel 3:3) viettivät intensiivisiä hetkiä Jumalan läheisyydessä. Myös Jeesus etsi aikansa kaaoksen keskellä alati mahdollisuuksia kuunnella Isän ääntä (Markus 1:35). Yhä lapset oppivat vanhemmiltaan juuri viettäessään aikaa heidän kanssaan – ainakin jos kaikki eivät vain tuijota omia ruutujaan. Isänä, on minun vastuullani luoda arkeemme raameja ja hetkiä joissa kohtaaminen on mahdollista. Näinhän Jumalakin toimi tarjotessaan Israelille liiton, jota temppelipalvelus ja juhlakalenteri ylläpitivät.

Jos suhde on katkennut, on helppo sanoa ”minulla ei ole mitään tekemistä isäni kanssa”. Silti huononkin isän tapaaminen voi antaa joitain eväitä itseymmärrykseen mitä muuten ei saisi. Näkee nyt ainakin suunnilleen, millaisesta kalliosta on tullut lohkotuksi… Mutta millaista sitten on tavata hyvä isä? Miten hänen kohtaamisensa voi muuttaa meitä? Kun Mooses laskeutui alas vuorelta hänen kasvonsa säteilivät (2. Moos 34:30).

Siinä on jotain erityistä kun isä kutsuu meitä nimeltä (Jesaja 43:1). Raamatun pohjalta vaikuttaa siltä että suurimmat rajoitukset läheisyydelle asettaa ihminen itse. Isä haluaa tuoda meidät osaksi tarinaa jossa tämän hetken lisäksi on juuret sekä tulevaisuus. Kun hän pyytää meitä seuraansa, ei olisi huono idea laskea hetkeksi lelumme maahan tai vähintäänkin antaa hänen tulla osaksi touhujamme. Jos tartumme Isän käteen ja lähdemme kävelylle, saamme mahdollisuuden kuulla hänen ajatuksiaan.

Isä avaa meille maailmaansa, jonka hän on valmistanut meitä varten.

Kirjoittaja: Harri Skaren

Joku kirjoitti joskus hienosti, että kristinusko ei ole menestysteologiaa vaan menetysteologiaa. Elämään kuuluu väistämättä menetyksiä, mutta Jeesuksen seuraamiseen kuuluu myös vapaaehtoista luopumista eduistaan ja oikeuksistaan. Se, turvaudummeko menetysten keskellä Jumalaan vai katkeroidummeko, määrittää pitkälti elämäämme, sekä myös ympärillämme olevien ihmisten elämää. Elämämme päämäärän ei tulisi olla menestyminen edes hengellisessä mielessä, vaan muuttuminen Kristuksen kaltaisuuteen.

Jeesus sanoo, että mikään asia tai ihminen ei saisi tulla meidän ja hänen väliin (Luukas 14:26). Tämä on tietysti vaikea kohta, jota on varmasti ymmärretty paljon väärin. Jeesus ei tarkoita, että meidän pitäisi rakastaa lähimmäisiämme vähemmän. Päinvastoin, meidän tulisi rakastaa heitä niin paljon, että tunnustamme oman vajavuutemme ja sen, että parhaimmatkin pyrkimyksemme kalpenevat Jumalan rakkauden ja huolenpidon rinnalla.

Myös omastaan luopuminen materiaalisessa merkityksessä on keskeinen teema Raamatussa. Varsinkin nk. “pikkuprofeetoissa” puhutaan hyvin paljon sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta ja kritisoidaan ihmisiä, jotka käyttävät rahansa ja aikansa vain omaan itseensä. Vaikka seurakunnan rooli yhteiskunnassa onkin erilainen kuin juutalaisen uskon asema raamatunaikaisessa Israelissa, samat periaatteet pätevät yhä. Meidän kristittyjen tulisi paitsi miettiä omaa suhtautumista lähimmäisiimme, myös pohtia millaisia arvoja edistämme siinä yhteiskunnassamme, jossa elämme.

On helppoa muistaa, mitä Raamattu sanoo sellaisista aihealueista, joissa ei satu itsellään olemaan isompia haasteita. Sen sijaan Raamatun opetukset omaisuudesta ja itseensä keskittymisestä tuppaavat ainakin minulla jäämään, jos ei aivan unohduksiin, niin vähintäänkin taka-alalle. Muistetaan, että olemme kaikki samalla viivalla, ja Raamatun kokonaisilmoituksesta löytyy jokaiselle asioita, jotka haastavat ja jopa osuvat toisinaan arkaan paikkaan. Tällöin voimme turvautua Jeesuksen armoon ja siihen, että hän kantaa meitä kipeidenkin kokemusten ja menetysten läpi.

Vuoden 2024 alussa, ennen tammikuun rukouskampanjaa, huomasimme jotakin erityistä tapahtuvan. Monissa alueessa alkoi tapahtua muutoksia, jotka kiinnittivät huomiomme. Tuntui kuin jokin uusi olisi alkanut kasvaa ja kukoistaa. Näitä kutsuimme ”uusiksi aluiksi”, ja tästä syntyi myös opetusaiheiden sarja, ”Uusi Alkuja”.

Uusien alkujen joukossa on monia elävän seurakunnan merkkejä. Rukouskokoukset täyttyivät odotuksesta ja kaipuusta Pyhän Hengen työlle. Evankelioimisen halu heräsi uudella tavalla, ja Jumalan sanan kurssit innostivat monia syventymään Raamattuun. Mediassa olevat uskovat saivat rohkaisua kertoa uskosta, ja taide sekä hengellisyys löysivät uudenlaista yhteyttä. Kristillinen elokuva ja nuorisokahvilan visio toivat omat inspiroivat lisänsä. Kaupungissa uskosta puhuminen ei ollut enää vain yksittäisiä tapahtumia, vaan siitä tuli luonteva osa elämää. Ruokakortit ja kohtaamiset osoittivat, kuinka pienet teot voivat avata suuria sydämiä. Lopulta nämä kaikki loivat perustan odotukselle Pyhän Hengen voimasta.

Yksi näistä vahvasti kasvavista ja hedelmällisistä uusista aluista ovat aktiot – lyhyet evankelioimismatkat ulkomaille. Nämä matkat ovat tuoneet uutta ilmaa ja raikasta näkökulmaa seurakunnan elämään, vaikuttaen myönteisesti myös kotikaupungin evankelioimistyöhön.

Usein aktiolaiset perustavat ryhmiä, joiden kautta he jakavat kokemuksiaan ja rukouspyyntöjä. Me, jotka jäämme kotiin, olemme saaneet olla mukana rukouksessa ja kannustamassa heitä. On ollut ilo seurata matkojen edistymistä ja kuulla raportteja monista paikoista: Virosta, Latviasta, Kroatiasta, Balkanilta, Keniasta, Thaimaasta, Saksasta, Japanista, Kiinasta, Uruguaysta, Pakistanista ja Filippiineiltä.

Kuukausittaiset sunnuntain lähetysjumalanpalvelukset ovat tulleet elävämmiksi, kun niissä on saatu kuulla lähtevän tai palanneen aktiolaisen kokemuksista. Keskiviikon rukouskokouksissa olemme voineet käsitellä näitä rukousaiheita läheisemmin, ja nämä hetket ovat rikastuttaneet seurakunnan elämää monin tavoin. Erityisesti eläkkeellä olevat lähetystyön veteraanit ovat saaneet iloa kuullessaan uusia tarinoita. Myös ne, jotka ovat joskus osallistuneet lähetystyöhön, tuntevat olevansa osa suurempaa tehtävää. Tämä kaikki luo yhteenkuuluvuuden tunnetta ja muistuttaa meitä Jeesuksen suuresta käskystä: ”Menkää kaikkeen maailmaan.”

Myös lähetysmyyjäiset ovat saaneet uuden merkityksen aktiolla. Nämä pienet teot tukevat suurta näkyä ja lähettävät meidät kaikkiin maan ääriin.

Vaikka tämä pieni blogi ei riitä kertomaan kaikkea, toivon sen inspiroivan sinua. Sinua, joka tunnet kutsun tukea, jakaa, lähteä tai rukoilla. On ilo ja siunaus nähdä, kuinka lähetystyön alue on alkanut kukoistaa seurakunnassamme. Rukoilen, että Jumala jatkaa työtään meissä ja meidän kauttamme. Olkoon tämä vuosi sellainen, jossa voimme hoitaa ja kastella niin vuoden 2024 uusia versoja kuin myös kaikkia niitä, jotka Jumala haluaa antaa meille vuonna 2025.

Pimeydessä on hankalaa haparoida eteenpäin. Raunioiden keskellä on lannistavaa ajatella huomista päivää. Tappion jälkeen on vaikeaa nostaa päätään ylös. Tämäntapaiset tunnot tulevat tutuiksi meille kaikille jossain kohtaa elämämme varrella. Ihmisyys ei päästä helpolla, vaan monenlaiset heikkoudet ja vastoinkäymiset koettelevat meitä tornadon tavoin. Myrskyn silmään voi joutua sekä henkilökohtainen elämämme että maailma ympärillämme.

Haluan rohkaista sinua, joka elät juuri nyt surullisissa tunnelmissa. Haluan muistuttaa sinua hänestä, joka antoi luotettavan lupauksen: ”Minä annan teille tulevaisuuden ja toivon” (Jer. 29:11). Tämä lupaus ei ole tyhjä toive tai katteeton korulause.  Sen lausui maailmankaikkeuden Luoja, joka loi sinut ja antoi kaikkensa vuoksesi. Hän tuntee sinut ja tietää aivan tarkalleen, mitä sinulle tänään kuuluu. Hänen silmiltään yksikään kyyneleesi ei ole piilossa, eikä heikoinkaan huokauksesi jää häneltä kuulematta. Hän on lähelläsi – ja rakastaa sinua äärettömän paljon.

Toivo ei ole mennyt. Sinun toivosi elää tänäänkin. Hänen nimensä on Jeesus.