Author name: Virpi Tammelin

Ai, päätit sairastaa julkisesti, totesi jo edesmennyt uskova ystävä vuosia sitten. Hän oli lukenut Keidas-lehteen kirjoittamani artikkelin siitä, miten Akuutti leukemia oli yhtäkkiä todellisuutta elämässäni. Muu ei ollut tullut mieleenikään. Koin olevani etuoikeutettu, koska puolestani rukoiltiin. Uskon esirukousten merkitykseen ja voimaan. Meillä on rukouksia kuuleva Jumala, rakastava taivaallinen Isä. Sairauteni aikana kohtasin potilastovereita, joille sain kertoa taivastoivosta ja myös rukoilla joidenkin kanssa.

Vuosia myöhemmin, kun sairastuin rintasyöpään, sain kokea, miten Jumala lähetti täsmäapunsa juuri rukousten kautta. Sain rauhan, minkä vain Jeesus voi antaa. Noista ajoista olen elänyt jatkoajalla 20 vuotta. – Eikö yksi syöpä olisi riittänyt, totesi eräs uskova ystävä, kun tuolloinkin kerroin julkisesti sairauteni ajoista ja avusta, minkä Jeesus antaa. Nyt kysymys on omassa mielessäni: – Eikö kaksi syöpää olisi riittänyt?

Tätä kirjoittaessani istun koneeni ääressä kuin odotushuoneessa ja mietin, olisko se vaihtoehto, että sairastan salassa? Omalla kohdallani koen kertomisen julkisesti luonnollisena. Miten muuten kukaan tietää rukoilla ja miten kiitos ohjautuu yksin Jeesukselle. Olen tänään saanut odottamani soiton sairaalasta. Viime viikolla sain soiton tutkimusten tuloksista, että kyhmy rinnassa on pahanlaatuinen. Siihen tietoon ei totu. Kuulin, että leikkausajaksi on kaavailtu 15.9.

Huokaan: – Eben eser, Tähän asti Herra on auttanut. Hän on tuonut läpi tulien ja vesien. Hän on sama tänäänkin.

Rohkaisuksi jaan jollekin lukijalle kokemukseni ensimmäisen vakavan sairauteni ajalta. Kokemus kantaa edelleen. Hematologisella osastolla mieleeni nousivat selkeät seuraavat sanat: ”Joka tapauksessa paranen.” Ihmettelin, miten niin..? Samassa mieleeni tuli jatko: ”Jos en tätä aikaa varten, niin taivaassa ei ole enää sairautta.” Todellakin! Perillä Kotona olemme kaikki terveitä ja vapaita ajan rajoitteista.

Lopuksi rukoilen jokaisen vakavasti sairaan lukijan puolesta. – Kiitos Jeesus, ojenna arpiset, haavoitetut ja parantavat kätesi kärsivien lastesi elämään. Kosketa ja vapauta kivuista ja peloista. Anna rauha, yli ymmärryksen käyvä rauhasi niinkuin Sanassa lupaat. Sinulle kuuluu kiitos ja kunnia!

Virpi

Sama vanha ristinpuu

”….kaiken ylle kaareutuu / risti vain / ei kestä mikään muu…” Laulun sanoma  antaa vastauksen siihen, minkä varassa täällä uskaltaa elää ja uskaltaa kuolla. Näissä mietteissä olen ollut usein  kuluneesta keväästä alkaen.

Nuorempi sisareni sairasti parantumattomaksi luokiteltua sairautta noin kolme kuukautta, kunnes sai taivaskutsun kesäkuun alkuviikolla. Miten lopullista se lähtö onkaan! Hän on kuitenkin perillä siellä, minne kaipasi sairauden heikentämänä. Hän jaksoi rohkaista toisiakin viimeisinä aikoinaan. Hän eli vaiherikkaan elämän ja jätti siunattuja jälkiä niiden ihmisten elämään, kenen elämää eri tavoin kosketti. Kuuden hengen lapsuusperheestämme meitä on enää kaksi elossa. Se pysäyttää. Emme elä täällä ajassa ikuisesti.

Olen miettinyt, millaisia jälkiä itse jätän. Sanotut sanamme jäävät elämään. Paljon jää myös sanomatta. Mennyttä aikaa ei saa takaisin. On vain tämä päivä ja hetki.

Näin seniori-ikäisenä ja kahdesti jatkoaikaa omien syöpäsairauksieni jälkeen saaneena koen läheisimmäksi tehtäväkseni esirukouksen. Rukoukset ovat kantaneet ja kantavat minua ja niin uskon rukousten tekevän kaikkialla. Sana lupaa, että huokauksemmekin huomataan. Tänä päivänä kiitän kristittyjen yhteydestä yli kirkkokuntarajojen sekä evanekeliumin voittokulusta eri puolilla koti-Suomea, Eurooppaa ja maailmaa. Kiitän kristillisistä TV ja radio -kanavista sekä mahdollisuudesta seurata kokoustaltiointeja sekä haastatteluohjelmia ym. videolähetyksiä ja siten olla osallinen jumalanpalveluksissa. Aina ei ole voimia tai muusta syystä mahdollisuutta lähteä fyysisesti liikkeelle. Rukoilen, että saan elää päiväni armon varassa loppuun asti.

Psalmi 121 jae 4 muistuttaa: ”Hän joka Israelia varjelee, ei torku eikä nuku.” Yön hiljaisina hetkinä Pyhä Henki muistuttaa akuuteista rukousaiheista ja se rauha, minkä uskon kautta voi omistaa, ei ole tästä maailmasta. 

Virpi

Tulet pettymään meistä ja Jumalan teistä, mutta muista, että Jumala on uskollinen. Noilla sanoilla  eräs jo edesmennyt iäkäs Herran palvelija evästi minua, kun olin nuori ja olin ollut vasta vähän aikaa uskossa. Ihmettelin hänen sanojaan, koska uusi elämä näytti ja tuntui niin ruusuiselta. Uskovat eri seurakunnissa vaikuttivat lähes enkeleiltä. Nyt kun on kulunut vuosikymmeniä, olen saanut kokea, että ihminen on pieni ja vajavainen, mutta Jumala on suuri ja uskollinen. Erikoinen evästys uudelle uskovalle oli sittenkin tarpeellinen ja merkittävää oli se, että  tunsin sanojan lämminhenkisenä kristittynä.

Esikuvia

Kiitos Herralle, olen tuntenut ja edelleen tunnen ihmisiä, joiden elämä todistaa, että Jeesus elää. Se on rohkaisevaa, lohduttavaa ja kannustavaa. Heidän läheisyydessään olen kokenut taivaallista rauhaa ja rakkautta koetuksista ja kärsimyksistä huolimatta. He eivät ole lannistuneet eivätkä katkeroituneet  pettymyksissä. Joidenkin muisto puhuu elävästi, vaikka he ovat kauan sitten lähteneet tästä ajasta. Heiltä olen oppinut, että rukoillen eletty elämä on siunattu elämä ja armossa on aina uuden alun mahdollisuus.

Uhkakuvia

Tämän päivän uutiset eri medioiden kautta tulvivat eteemme pelottavina uhkakuvina. On sotia, suursodan uhkaa, maanjäristyksiä, tulvia, nälänhätää, vainoja, terrorismia, mielenosoituksia, ilmastokriisejä, talouskriisejä, ym. Uhkakuvat pakottavat huokaamaan, missä on Jumala?

Raamattu sanoo, että Jumala on uskollinen. Hän on luonut maailman ja valmistanut ylivertaisen pelastussuunnitelman Jeesuksessa. Esikuvia pohtiessani otin Raamattuni ja se avautui Hepr. 11.luvun kohdalta. Luku on otsioitu Uskon esikuvia. Jae 1 kuuluu: ”Usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, varmuus siitä, mikä ei näy”. Uskon näköalat ovat toisenlaiset kuin ajallisin silmin voi nähdä. Jumala pysyy uskollisena. Hän on täysin luotettava.

Missä olisinkaan tänään 70-vuotiaana, ellen olisi 45 vuotta sitten saanut kuulla elävää sanomaa Jeesuksesta ja ristinmuotoisesta pelastavasta rakkaudesta jokaista ihmistä kohtaan? Missä olisinkaan, ellen olisi avannut sydämeni ovea Hänelle ja minulle olisi tuolloin julistettu anteeksiantoa ja elämisen muutoksen mahdollisuutta?

Missä olisinkaan ilman tuota uskollista ristinmuotoista rakkautta, kun tasan 30 vuotta sitten kuulin sairastuneeni akuuttiin leukemiaan ja luulin, että aikani oli lähteä tästä ajasta? Missä olisinkaan, kun 18 vuotta sitten kuulin sairastuneeni rintasyöpään ja tein elämän päättymisen inventaariota Jumalan edessä? Joko nyt oli aikani lähteä? Ei ollut, vaan sama ristinmuotoinen rakkaus kantoi eteenpäin, niidenkin vuosien läpi.

Mihin olisinkaan turvautunut ja paennut ihmissuhteiden karikoissa ja henkilökohtaisissa myrskyissä, jopa tsunameissa, ellen tuntisi Armahtajaa, joka on sanonut: ”Älä pelkää. Minä olen sinun kanssasi. Älä arkana pälyile, minä olen sinun Jumalasi. Minä autan sinua. Minä tuen sinua vanhurskauteni oikealla kädellä.” Nuo sanat ovat kultakirjaimin kirjailtu sieluni seinämiin.

Mihin turvautuisin näinä outoina aikoina, kun sanomat sodista ja pahan vallasta enenevästi tulvivat tietoisuuteeni eri medioiden kautta? Kaikenlainen epäinhimillinen kärsimys pakottaa huokaamaan, missä olet Jumala. Ristinmuotoinen Rakkaus valvoo ja toteuttaa oman Sanansa maailmassa. Yksi Hänen nimistään on Rauhanruhtinas. Hän rohkaisee: – Älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi. Ja Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva teidän sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa. (Fil.4:6-7)