Author name: Pekka Havupalo

Monet ovat kyselleet, onko minulla jo aamukampaa ja miltä syyskuun alussa tapahtuva eläkkeelle siirtyminen tuntuu. Kyselijöille olen vastannut, että aamukampaa ei ole, ja päällimmäiset tunteet ovat levollisuus ja kiitollisuus.

Levollisuuden taustalla on pitkä kokemus siitä, että aina uuteen elämänvaiheeseen siirtyessäni Jumala on ollut läsnä viitoittamasta tietä eteenpäin. Tyyntä oloa lisää myös se, että pohjimmainen identiteettini ei ole koskaan ollut sidoksissa tehtäviin tai asemaan. Jos niin olisi, kokemukseni olisi varmasti toisenlainen, koska eläkkeelle siirtyminen murentaisi itseymmärrykseni perustuksia. Nyt perustukset pysyvät paikoillaan, koska syvällä sielussani koen olevani ennen kaikkea Jumalan lapsi ja palvelija. Nämä ulottuvuudet eivät horju, kun elämäntilanteet vaihtuvat. Ne kestävät aikaa, mutta myös elämän myrskyjä ja haasteita.

Kiitollisuus taas kumpuaa minua kohdanneesta Jumalan armosta. Sen lisäksi, että olen saanut Jeesuksen uhrityön tähden kaikki syntini anteeksi ja pääsyn Jumalan perhekuntaan, olen saanut vuosikymmenien ajan elää todeksi kutsumustani palvellen seurakuntia, lähetystyötä ja herätysliikkeemme yhteisiä yhteisöjä. Täällä Turussa minulla on ollut etuoikeus palvella 23 vuotta. Lisäksi olen saanut Jumalalta lahjaksi paljon muutakin arvokasta: puolison, perheen, lapsia ja lastenlapsia, muita ihmissuhteita, kodin ja kohtuullisen hyvän terveyden.  

Vahdinvaihdon lähestyessä olen kiitollinen myös siitä, että seurakunta on valinnut seuraajakseni Samuel Tedderin. En voisi kuvitella sopivampaa henkilöä seurakuntamme tähän kehitysvaiheeseen. Minulle oli suuri ilo nähdä, kuinka lämpimästi seurakunta otti Samuelin vastaan hänen vieraillessaan täällä huhti-toukokuun vaihteessa.

Suuri osa elokuun tehtävistäni tulee keskittymään vahdinvaihtoon. Sitä varten olen jo tehnyt listan niistä valtuutuksista, oikeuksista ja yhteistyöverkostoista, jotka täytyy siirtää minulta Samuelille. Olen myös laatinut toisen listan asioista, joihin minun tulee seuraajani perehdyttää. Tavoitteenani on se, että voisin tehdä Samuelin aloittamisen täällä mahdollisimman helpoksi.

Uusi elämänvaihe on usein myös uusi mahdollisuus. Se kutsuu päästämään irti siitä, mikä kuuluu menneeseen, mutta säilyttämään samalla muistoissa Jumalan teot ja hänen johdatuksensa. Toisaalta uusi elämänvaihe kutsuu pitämään kiinni kaikesta siitä, mitä matkan varrella on saanut oppia ja mitä Jumala on istuttanut elämään ja sydämeen.

Siunaan sydämestäsi kaikkia, jotka tarttuvat niihin vastuisiin, joita itse olen aiemmin kantanut. On turvallista tietää, että niin minä, perheeni, uudet vastuunkantajat kuin koko seurakunta suuntaamme tähän vahdinvaihtoon yhdessä Jeesuksen kanssa ja hänen armoonsa turvaten.

Pekka Havupalo

Toukokuussa keskustelin synnyinmaansa pakon edessä jättäneen henkilön kanssa. Hän on lähtöisin eräästä Lähi-idän arabimaasta. Syntynyt usko Jeesukseen oli pakottanut hänet lähtemään kohti tuntematonta päämäärää. Hän olisi halunnut päästä Pohjois-Amerikkaan, mutta lopulta Australia otti hänet vastaan. Nyt hän tekee sieltä käsin vahvaa kristillistä mediatyötä muslimien parissa. Hänen haaveenaan on päästä vielä joskus käymään synnyinmaassaan.

Viime vuoden puolivälissä maailmassa oli arviolta noin 36,4 miljoonaa pakolaista. He olivat joutuneet jättämään taakseen sukunsa ja yhteisönsä sekä tutun kulttuurin ja kielen. Monet heistä eivät ole voineet valita sitä maata, mihin heidät on ohjattu aloittamaan elämää uudelleen. Yksinäisyys, ulkopuolisuus ja toivottomuus ovat tulleet liiankin tutuiksi monille heistä.

Pakotetun pakolaisuuden rinnalla vielä laajempi ilmiö on vapaaehtoinen pakolaisuus. Siitä ei ole tilastoja, mutta lukemat liikkuvat miljardeissa. Siksi suomalainenkin voi elää pakolaisena Suomessa, tosin ei paossa Suomesta vaan jokaisen ihmisen syvimmästä kodista, joka löytyy yhteydestä Jumalaan.

Ensimmäiset tällaiset pakolaiset olivat ensimmäinen Jumalan luoma ihmispari. Heidän idyllinsä paratiisissa särkyi heidän kapinoidessaan Jumalaa vastaan. Kukaan ei pakottanut heitä kapinaan, vaan vapaaehtoisesti he valitsivat seurata mieluummin Paholaisen houkutuksia kuin Jumalan ohjeita. Heidän kaltaisiaan hengellisiä pakolaisia on jokaisesta meistä tullut.

Useimpia tämän ajan pakolaisia ei kutsuta koskaan takaisin synnyinmaahansa. Ja jos kutsutaan, taustalla on pahoja ajatuksia ja suunnitelmia. Jumala on tälle toiminnalle täydellinen vastakohta. Hän ei ainoastaan kutsu luotaan lähteneitä pakolaisia takaisin luokseen vaan rakastaa jokaista heistä koko sydämestään. Tämän rakkautensa hän osoitti kirkkaimmin sälyttämällä meidän rangaistuksemme ja tuomiomme oman poikansa Jeesuksen kannettavaksi.

Olipa pakolaisuutesi luonteeltaan kokonaan hengellistä tai osittain luonnollista ja osittain hengellistä, hengellinen pakolaisuutesi päättyy, kun päätät uskoa Jeesukseen syntiesi sovittajana ja korotat hänet elämäsi todelliselle valtaistuimelle. Silloin pääset takaisin aidoimpaan kotiisi, Jumalan yhteyteen. Sinun ei tarvitse haaveilla siitä, että pääsisit käymään Jumalan luona. Kun palaat hänen luokseen, saat jäädä sinne ikuisesti.

Jeesuksen syntyminen ihmiseksi oli Jumalan rakkauden kädenojennus sekä Israelia että koko ihmiskuntaa kohtaan. Juutalaiset olivat kerta toisensa jälkeen kääntäneet selkänsä Jumalalle ja torjuneet profeettojen parannussaarnat. Seurauksena profeetalliset äänet olivat vaienneet vuosisadoiksi. Asiat eivät olleet yhtään paremmin Israelin ulkopuolella. Kaikki olivat pois poikenneet, kukaan ei etsinyt Jumalaa.

Kaipaus yhteyteen ihmisen kanssa sai Jumalan lähtemään liikkeelle. Tällä kertaa hän ei lähettänyt profeettoja. Sen sijaan hän tuli itse. Jeesus syntyi maan päälle toisesta syystä kuin yksikään ihminen. Me synnyimme elääksemme ja etsiäksemme Jumalaa. Me synnyimme löytääksemme anteeksiannon ja iankaikkisen elämän. Jeesus taas syntyi kuollakseen meidän tähtemme ja meidän sijastamme. Hän syntyi etsiäkseen ihmistä ja antaakseen anteeksi. Hän tuli sytyttämään valon pimeyteen ja toivon toivottomuuteen. Hän tuli tuomaan iankaikkisuusperspektiivin ihmisen elämään.

Marian tultua raskaaksi enkeli kertoi Joosefille, että syntyvä lapsi pelastaisi kansan sen synneistä. Tämän Jeesus mahdollisti ristinkuolemallaan ja ylösnousemuksellaan. Jo seimen ylle kaartui ristin varjo.

Tänäkin jouluna Jumalan rakkaus ojentaa kättään ihmisiä kohti. Rukoilen, että saisit tänä jouluna kokea todeksi Matteuksen lainauksen Jesajan kirjasta:

”Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan, ja hänelle annetaan nimeksi Immanuel” – se merkitsee: Jumala meidän kanssamme.”

Matt. 1:23