Search
Close this search box.

Suomalaisena pakolaisena Suomessa

Toukokuussa keskustelin synnyinmaansa pakon edessä jättäneen henkilön kanssa. Hän on lähtöisin eräästä Lähi-idän arabimaasta. Syntynyt usko Jeesukseen oli pakottanut hänet lähtemään kohti tuntematonta päämäärää. Hän olisi halunnut päästä Pohjois-Amerikkaan, mutta lopulta Australia otti hänet vastaan. Nyt hän tekee sieltä käsin vahvaa kristillistä mediatyötä muslimien parissa. Hänen haaveenaan on päästä vielä joskus käymään synnyinmaassaan.

Viime vuoden puolivälissä maailmassa oli arviolta noin 36,4 miljoonaa pakolaista. He olivat joutuneet jättämään taakseen sukunsa ja yhteisönsä sekä tutun kulttuurin ja kielen. Monet heistä eivät ole voineet valita sitä maata, mihin heidät on ohjattu aloittamaan elämää uudelleen. Yksinäisyys, ulkopuolisuus ja toivottomuus ovat tulleet liiankin tutuiksi monille heistä.

Pakotetun pakolaisuuden rinnalla vielä laajempi ilmiö on vapaaehtoinen pakolaisuus. Siitä ei ole tilastoja, mutta lukemat liikkuvat miljardeissa. Siksi suomalainenkin voi elää pakolaisena Suomessa, tosin ei paossa Suomesta vaan jokaisen ihmisen syvimmästä kodista, joka löytyy yhteydestä Jumalaan.

Ensimmäiset tällaiset pakolaiset olivat ensimmäinen Jumalan luoma ihmispari. Heidän idyllinsä paratiisissa särkyi heidän kapinoidessaan Jumalaa vastaan. Kukaan ei pakottanut heitä kapinaan, vaan vapaaehtoisesti he valitsivat seurata mieluummin Paholaisen houkutuksia kuin Jumalan ohjeita. Heidän kaltaisiaan hengellisiä pakolaisia on jokaisesta meistä tullut.

Useimpia tämän ajan pakolaisia ei kutsuta koskaan takaisin synnyinmaahansa. Ja jos kutsutaan, taustalla on pahoja ajatuksia ja suunnitelmia. Jumala on tälle toiminnalle täydellinen vastakohta. Hän ei ainoastaan kutsu luotaan lähteneitä pakolaisia takaisin luokseen vaan rakastaa jokaista heistä koko sydämestään. Tämän rakkautensa hän osoitti kirkkaimmin sälyttämällä meidän rangaistuksemme ja tuomiomme oman poikansa Jeesuksen kannettavaksi.

Olipa pakolaisuutesi luonteeltaan kokonaan hengellistä tai osittain luonnollista ja osittain hengellistä, hengellinen pakolaisuutesi päättyy, kun päätät uskoa Jeesukseen syntiesi sovittajana ja korotat hänet elämäsi todelliselle valtaistuimelle. Silloin pääset takaisin aidoimpaan kotiisi, Jumalan yhteyteen. Sinun ei tarvitse haaveilla siitä, että pääsisit käymään Jumalan luona. Kun palaat hänen luokseen, saat jäädä sinne ikuisesti.

Scroll to Top