Author name: Raakel Palomäki

Perheeseemme hankittiin hetki sitten lemmikki- pieni valkoinen hamsterinpoikanen. Ensimmäiset päivät se vain piileskeli omissa oloissaan, välillä pistäytyen ruokakipolla ja taas sännäten oman mökkinsä turvaan. Pienet tyttöni ovat uskollisesti istuneet sen häkin ulkopuolella ja puhuneet sille lempeällä äänellä, totuttaen sitä tunnistamaan heidän äänensä. Heitä on ohjeistettu olemaan koskematta eläimeen väkisin ja antamaan sille tarpeeksi aikaa.

Herkkupalojen ja yhteisen ajan myötä hamsteri on uskaltautunut viettämään enemmän ja enemmän aikaa näkyvillä, eikä enää heti säntää pakoon. Se on myös pikkuhiljaa oppinut luottamaan, että ihmisen käsi on hyvä ja siihen kannattaa kiivetä. 

Itsekin istuin yhtenä iltana lastenhuoneen lattialla ihmetellen pientä otusta. Se tuijotti minua takaisin pienet viikset väpättäen ja banaanin pala poskessa.  Mietin, että näinköhän taivaallinen Isäkin meidät ihmiset näkee- pieninä ja joskus pelokkaina, mutta kaiken rakkauden arvoisina. Taivaallinen Isä haluaisi ihmisen luottavaan hyvään käteensä ja oppivan tunnistamaan rakastavan äänensä.  Psalmin kirjoittaja kysyy” Mikä on ihminen, että Sinä häntä muistat, tai ihmislapsi, että pidät hänestä huolen.” 

Jumalalla on aikaa ja kärsivällisyyttä odottaa, että tulemme Hänen luoksensa. Jumala ojentaa kättään ja siihen tarttumalla ihminen pääsee osalliseksi iankaikkisesta elämästä, turvasta ja huolenpidosta. Joskus huomaan itsekin piileskeleväni kuin hamsteri ja yrittäväni selviytyä ongelmistani itse. Välillä on vaikea luottaa Jumalan hyvään käteen ja Hänen loputtomaan kärsivällisyyteensä ja armoonsa.

Eilen illalla pieni hamsterimme uskaltautui viimein tyttäreni kämmenelle. Hetken ihmeteltyään se palautettiin takaisin oman kotinsa rauhaan, mutta yhteys pieneen omistajaan oli alkanut rakentua. Mielessäni soi lapsuudesta tuttu laulu” Pienistä ja hentoisista Jumala välittää.” Niin ihmisistä, kuin valkoisista, pienistä hamsterinpoikasista.