Author name: Harri Skaren

LINNUT OLIVAT TOISTA MIELTÄ

Olin noin kuukausi sitten töissä, jakamassa postia. Aurinkoisia päiviä oli jo ollut ja lumet olivat sulaneet. Nyt oli kuitenkin ankea ja harmaa päivä. Kuuntelin tapani mukaan jotain äänikirjaa tai podcastia kulkiessani talojen ja rappukäytävien välissä. Ei tuntunut ollenkaan keväiseltä kun kylmä viima puhalsi ja tihutti. Tuntui oikeastaan enemmän marras- kuin maaliskuulta.

Huokasin syvään, otin kuulokkeet pois korvistani ja hätkähdin: LINNUT OLIVAT TOISTA MIELTÄ.

Ilman apeudesta huolimatta lintujen äänissä kuului jo keväinen kiihkeys. Ne pyrähtelivät ja rakensivat tulevaa kesää varten, eivätkä antaneet kosteaksi rännäksi muuttuneen sateen hidastaa niitä. Mustarastaiden viserryksessä omakin tulkintani hetkestä muuttui. Ehkä valuvat pisarat linsseissäni olivat sittenkin virvoittava kevätsade?

—

Erään kerran Jeesus sanoi fariseuksille: ”Illalla te sanotte: ’Tulee kaunis ilma, kun taivas ruskottaa’, ja aamulla: ’Tänään tulee ruma ilma, sillä taivas on synkän ruskottava.’ Taivasta te kyllä osaatte lukea, mutta ette aikojen merkkejä.” Matt.

16:2-3

Tämä aika on merkeistä ja merkityksistä raskas. Omat mielemme ja media puskevat jatkuvaa narratiivia siitä miten sitä pitäisi tulkita. Tämä on inhimillistä – ihminen luo taukoamatta merkityksiä ja tarinaansa, mutta ajoittain sopisi pysähtyä ja kuulostella syvemmin, ovatko tulkintamme olleenkaan oikeita.

—

Raamatusta voi löytää eräänlaisena toistuvana tragediana teeman siitä, miten ihmiset epäonnistuvat tulkitsemaan tilanteitaan. Jumalan ja meidän näkemyksemme eroavat jatkuvasti toisistaan ja pahimmillaan ne asettuvat keskenään törmäyskurssille.

Muistatte esimerkiksi luvatun maan vakoojien raportit, Moosesta odottamaan väsyneet Israelilaiset erämaassa, Saulin joka kuunteli joukkojaan enemmän kuin Samuelia tai vaikkapa takaisin kalahommiin suunnanneen Pietarin. Litaniaa voisi jatkaa lähes loputtomiin… Usein tärkeää olisi ylläpitää oikeaa ryhtiä ja asennetta vaikka joutuisimmekin odottamaan välitilassa pidempää kuin haluaisimme.

—  

Oikeastaan kyse on uskon puutteessa. Uskossahan me tartumme todellisuuteen, joka ei ole vielä täysin murtautunut esille. Mutta miten käy kun alamme kuuntelemaan ääniä jotka haastavat sen mitä olemme jo uskossa kuulleet?





”Tehän tiedätte, että kun uskonne selviytyy koetuksesta, tämä kasvattaa teissä kestävyyttä.” Jaakobin kirje 1:3

Kun alamme hötkyilemään, on helppo tehdä yli- tai alilyöntejä. Mutta oikea tie avautuu kun juurrutamme itsemme kuuntelemaan Jumalan ääntä.

—

Vaikka maailmassa tuulee ja levottomuutta on joka suunnalla, tekee Jumala silti lakkaamatta työtään – usein maailman huomiolta piilossa. Meidänkään ei tule väsyä hyvän tekemiseen (Gal 6:9), vaan meidän pitää rakentaa kuin nuo takatalvia uhmaavat linnut, jotka tietävät kesän tulevan.

Televisiossa pyöri joitain vuosia sitten Kadonneen jäljillä -niminen ohjelma. Eräs kaverinikin osallistui siihen saadakseen tietoja isästään jota ei ollut koskaan tuntenut. Oli hurjaa seurata, miten ohjelmassa kaivettiin esiin vastauksia ystäväni elämän suurimpiin kysymyksiin. Vaikka kaivattu isä olikin ehtinyt kuolla muutama vuosi ennen kuvauksia, avautui ohjelman kautta yhteys veljiin, siskoihin, serkkuihin ja muihin sukulaisiin joita ystäväni ei ollut koskaan tavannut.

Erilaisia tarinoita ja syitä on monia, mutta ystäväni ei ole ainoa joka on joutunut kokemaan elämässään isättömyyttä. Orpouden kokemus on hiipinyt osaksi modernin ihmisen kollektiivista tajuntaa. Tätä heijastellen saksalainen Friedrich Nietzsche kirjoitti jo 1800-luvulla että ”Jumala on kuollut”, ja että ihmisen on itse taottava onnensa. Seurakuntana me emme kuitenkaan ole vain ajan sykkeen varassa. Meidän viestimme onkin edelleen, että ”JUMALA ELÄÄ, HÄN ON LÖYDETTÄVISSÄ ja että HÄN ON ISÄ”.

Nyt kun minustakin on tullut kahden pienen pojan isä, löydän itseni miettimästä millaista Jumalan isyys sitten on? Miten se voisi opettaa minua isän roolista, jota ”jokainen isän ja lapsen suhde taivaassa ja maan päällä kuvastaa.” (Efesolaiskirje 3:14).

Elävä Isä

Jumala on elävä Jumala (Jeremia 10:10). Parasta siis minunkin pysytellä mukana kuvioissa, etenkin kun kasvatustehtäväni on yhä alussa. Mutta vaikka kuolisin, jatkuu se elämä josta minä olen päässyt osalliseksi pojissani. Ihmiskunnan elämä on lähtöisin Jumalasta – Aadamin isäksi mainitaan Jumala (Luukas 3:38). Hän puhalsi sieraimiimme elämän henkäyksen (1. Moos 2:7). Jos kadotamme yhteyden lähteeseen kuihdumme pois. Jeesuskin vahvisti että ikuinen elämä on nimenomaan Jumalan tuntemista (Johannes 17.3).

Raamattu vakuuttaa Jumalan olevan orpojen puolustaja (esim. sananl. 23:10-11). Kuitenkin Isän kaipuu on monen elämässä todellista. Jopa Filippus, Jeesuksen opetuslapsi pyysi Jeesukselta: ”Herra, anna meidän nähdä Isä, muuta emme pyydä.” Jeesuksen jämäkkä, mutta hiukan arvoituksellinen vastaus oli että ”Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän (Johannes 14:8-9).”

Yhteyttä janoava Isä

Jo pelkkä tieto isän olemassaolosta voi lohduttaa, mutta jokaisessa on sisäänrakennettu kaipaus syvempään. Samoin näen myös Jumalan jatkuvasti kutsumassa ihmisiä yhteyteensä läpi raamatun. Patriarkoista Jumala teki yhteistyökumppaneitaan sekä kansojen isiä (1.Mooses 17:5). Uskon jättiläiset Mooses (2.Moos. 24:18), Joosua (2.Moos 33:11) ja Samuel (1. Samuel 3:3) viettivät intensiivisiä hetkiä Jumalan läheisyydessä. Myös Jeesus etsi aikansa kaaoksen keskellä alati mahdollisuuksia kuunnella Isän ääntä (Markus 1:35). Yhä lapset oppivat vanhemmiltaan juuri viettäessään aikaa heidän kanssaan – ainakin jos kaikki eivät vain tuijota omia ruutujaan. Isänä, on minun vastuullani luoda arkeemme raameja ja hetkiä joissa kohtaaminen on mahdollista. Näinhän Jumalakin toimi tarjotessaan Israelille liiton, jota temppelipalvelus ja juhlakalenteri ylläpitivät.

Jos suhde on katkennut, on helppo sanoa ”minulla ei ole mitään tekemistä isäni kanssa”. Silti huononkin isän tapaaminen voi antaa joitain eväitä itseymmärrykseen mitä muuten ei saisi. Näkee nyt ainakin suunnilleen, millaisesta kalliosta on tullut lohkotuksi… Mutta millaista sitten on tavata hyvä isä? Miten hänen kohtaamisensa voi muuttaa meitä? Kun Mooses laskeutui alas vuorelta hänen kasvonsa säteilivät (2. Moos 34:30).

Siinä on jotain erityistä kun isä kutsuu meitä nimeltä (Jesaja 43:1). Raamatun pohjalta vaikuttaa siltä että suurimmat rajoitukset läheisyydelle asettaa ihminen itse. Isä haluaa tuoda meidät osaksi tarinaa jossa tämän hetken lisäksi on juuret sekä tulevaisuus. Kun hän pyytää meitä seuraansa, ei olisi huono idea laskea hetkeksi lelumme maahan tai vähintäänkin antaa hänen tulla osaksi touhujamme. Jos tartumme Isän käteen ja lähdemme kävelylle, saamme mahdollisuuden kuulla hänen ajatuksiaan.

Isä avaa meille maailmaansa, jonka hän on valmistanut meitä varten.

Kirjoittaja: Harri Skaren