Tiedätkö tunteen, kun ajatuksissa ei liiku mitään. Pientenkin ajatusten kokoaminen järkevään muotoon tuntuu saavuttamattomalta. Uuden luominen mahdottomalta. Mikään ei tunnu inspiroivan tai tuottavan oivalluksia. Kenties arjen kiireet, työt tai opiskelut vievät tilaa ideoilta ja samalla myös Jumalan puheelta. Tai ainakin sen kuuntelemiselta.
Tartun ideattomuudessani Raamattuun päättäen testata vanhaa kunnon tekniikkaa nimeltä peukalopaikat. Ehkä näin Jumala haluaa puhua minulle tähän ajatusten tyhjiöön.
Ensimmäinen peukalopaikka osuu otsikkoon: “Jeremia vedetään ylös vesisäiliöstä”. Ei puhuttele.
Toisessa todetaan: “Hän joka on istuttanut korvan, hänkö ei kuule?”. Paranee, mutta inspiraatio ei leimahda.
Kolmannessa sanotaan: “Herra tuntee ihmisten ajatukset, ne ovat turhuutta”. Vihdoin osuttiin asian ytimeen.
Onko ajattelu yliarvostettua? Halki maailmansivun olemme arvostaneet suuria ajattelijoita: Sokrates, Platon, Aristoteles. Kristityille suurimmassa arvossa ansaitusti puhelahjoistaankin tuttu Jeesus. Parhaimmillaan hienot oivallukset ja ajatukset voivat muuttaa maailmaa. Mutta tarvitseeko meidän jatkuvasti pyrkiä muutokseen?
Joskus mielessä on hiljaista. Tai ympärillä niin kiireistä ja äänekästä, etteivät uudet inspiraatiot mahdu arkisten ajatusten virtaan. Eliaakin Jumala kehotti rasittuneena syömään ja lepäämään, ettei matka kävisi hänelle liian raskaaksi. Ehkei meidän siis ole jatkuvasti tavoiteltava muutosta tai kehitystä vaan välillä voimme vain olla, oivaltamatta mitään ja kerätä voimia. Onneksemme meidän ajatuksistamme riippumatta, Jumalan ajatukset meistä eivät horju.