Uuden vuoden alkaessa haluamme usein aloittaa sen korjaamalla jotain sellaista omassa elämässämme, johon olemme tyytymättömiä. Haluamme elää terveellisemmin, liikkua enemmän tai elää enemmän todeksi kaikkea sitä hyvää, jota elämään voimme saada. Jos tämä ilmiö pääsee itseltä unohtumaan, niin ajankohtaiset mainokset kyllä palauttavat sen nopeasti mieleen. Itsensä tutkiminen voi tässäkin kohtaa johtaa hyvien lupausten lisäksi kohtuuttomaan itsensä syyttelemiseen tai haluun kieltää jotain, olla näkemättä mitä omassa elämässä olisi hyvä pyrkiä muuttamaan.
Ennen uuden tavoitteen asettamista päivittäiseen askelmäärämme, voimme miettiä mistä tarve antaa lupauksia nousee mieleemme. Siitä huolimatta, että tiedämme varmaan jokainen kokemuksistamme miten parhaatkin uuden vuoden lupaukset unohtuvat yleensä jo alkuvuoden aikana. Jopa ne, joissa lupaamme olla lupaamatta mitään. Ennemmin tai myöhemmin pyrimme laittamaan elämää parempaan kuntoon ja muuttamaan elämän suuntaa.
Näihin lupauksiin on ihmiskunnan historian aikana liittynyt paljon myös taikauskoa. Tutkijat kuvaavat, miten uuden vuoden lupauksilla pyrittiin vaikuttamaan koko seuraavan vuoden kulkuun. Tällöin tavanomainen, hyvä lupaus saa aivan liian suuret mittasuhteet. Tulevan vuoden kulku ja elämän suuret asiat ovat vain osittain meidän käsissämme. Joudumme usein sopeutumaan moneen sellaiseen asiaan, joita emme olisi halunneet edes miettiä. Silti me sopeudumme ja sopeutamme tällöin myös lupauksiamme.
Ehkä ajatuksen lupauksesta voi kääntää myös toisinpäin. Voimme kysyä, mitä meille on luvattu? Mitä sellaista rakennusainetta on löydettävissä alkavaan vuoteen, joka ei ole riippuvainen omasta kyvystämme toteuttaa lupauksia? Yksi suurimmista tällaisista lupauksista on Jumalan lupaus olla meidän kanssamme joka hetki riippumatta siitä mitä elämässämme on meneillään. ”En minä sinua hylkää enkä sinua jätä” (Hebr. 13:5). Tämän lupauksen turvin voimme löytää kestävän tulevaisuuden.