Author name: Cody Brown

Joku kirjoitti joskus hienosti, että kristinusko ei ole menestysteologiaa vaan menetysteologiaa. Elämään kuuluu väistämättä menetyksiä, mutta Jeesuksen seuraamiseen kuuluu myös vapaaehtoista luopumista eduistaan ja oikeuksistaan. Se, turvaudummeko menetysten keskellä Jumalaan vai katkeroidummeko, määrittää pitkälti elämäämme, sekä myös ympärillämme olevien ihmisten elämää. Elämämme päämäärän ei tulisi olla menestyminen edes hengellisessä mielessä, vaan muuttuminen Kristuksen kaltaisuuteen.

Jeesus sanoo, että mikään asia tai ihminen ei saisi tulla meidän ja hänen väliin (Luukas 14:26). Tämä on tietysti vaikea kohta, jota on varmasti ymmärretty paljon väärin. Jeesus ei tarkoita, että meidän pitäisi rakastaa lähimmäisiämme vähemmän. Päinvastoin, meidän tulisi rakastaa heitä niin paljon, että tunnustamme oman vajavuutemme ja sen, että parhaimmatkin pyrkimyksemme kalpenevat Jumalan rakkauden ja huolenpidon rinnalla.

Myös omastaan luopuminen materiaalisessa merkityksessä on keskeinen teema Raamatussa. Varsinkin nk. “pikkuprofeetoissa” puhutaan hyvin paljon sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta ja kritisoidaan ihmisiä, jotka käyttävät rahansa ja aikansa vain omaan itseensä. Vaikka seurakunnan rooli yhteiskunnassa onkin erilainen kuin juutalaisen uskon asema raamatunaikaisessa Israelissa, samat periaatteet pätevät yhä. Meidän kristittyjen tulisi paitsi miettiä omaa suhtautumista lähimmäisiimme, myös pohtia millaisia arvoja edistämme siinä yhteiskunnassamme, jossa elämme.

On helppoa muistaa, mitä Raamattu sanoo sellaisista aihealueista, joissa ei satu itsellään olemaan isompia haasteita. Sen sijaan Raamatun opetukset omaisuudesta ja itseensä keskittymisestä tuppaavat ainakin minulla jäämään, jos ei aivan unohduksiin, niin vähintäänkin taka-alalle. Muistetaan, että olemme kaikki samalla viivalla, ja Raamatun kokonaisilmoituksesta löytyy jokaiselle asioita, jotka haastavat ja jopa osuvat toisinaan arkaan paikkaan. Tällöin voimme turvautua Jeesuksen armoon ja siihen, että hän kantaa meitä kipeidenkin kokemusten ja menetysten läpi.

Globalisaatiosta ja suvaitsevaisuuden noususta huolimatta (tai ehkä siitä johtuen) kristittyjä vainotaan tänä päivänä yhä enenevissä määrin. Open Doors-järjestön katsauksen mukaan maailmassa oli vuonna 2023 365 miljoonaa vainottua kristittyä. Tämä tarkoittaa yli kymmentä prosenttia kaikista maailman kristityistä. Vaikka emme Suomessa joudu kokemaan vainoa sanan varsinaisessa merkityksessä, moni meistä kokee tilanteita, jossa joutuu puolustuskannalle tai epäedulliseen asemaan uskon takia. Jeesus sanoi itse, että vainot ovat luonnollinen seuraus hänen seuraamisestaan (Matteus 10:16-25). Onko vainottuna oleminen siis suorastaan tavoiteltava asia? Tällöin voisimme hyvällä omallatunnolla vaipua itsesääliin ja päivitellä toisillemme, kuinka huonosti asiat ovat ja kuinka meitä uskomme tähden pilkataan. Uskon, että vainottuna oleminen lähtökohtaisesti tekisi meille hengellisessä mielessä hyvää. On tarpeen kuitenkin pohtia niitä syitä, miksi kristittyjä on vainottu ja vainotaan edelleen tänä päivänä.

Kun tarkastelemme Jeesuksen maanpäällistä elämää, huomaamme varsin yhtenevän trendin sen suhteen, millaiset ihmiset vastustivat Jeesuksen toimintaa ja vainosivat Jeesusta, ja millaiset ihmiset sen sijaan olivat vastaanottavaisia hänen sanomalleen. Jeesuksen toiminnan vastustajia olivat yhtäältä rikkaat ja vaikutusvaltaiset ihmiset, toisaalta myös uskonnollisesti oikeaoppiset ja parhaalla raamatuntietämyksellä varustetut ihmiset. Sen sijaan ne ihmiset, joita Jeesuksen toiminta kosketti, olivat monesti sellaisia, jotka eivät arvojensa, valintojensa tai asemansa vuoksi soveltuneet mallikelpoisten juutalaisten joukkoon. Jokin Jeesuksessa veti heitä silti puoleensa. Uskon, että tämä on yksi avainkysymyksistä, kun pohdimme tätä teemaa. Onko seurakuntamme sellainen, jossa viihtyvät erityisen hyvin oikeaoppiset tai sivistyneen keskiluokkaiset kristityt? Vai vetääkö seurakuntamme puoleensa sellaisia ihmisiä, joiden puoluekanta, seksuaalinen suuntautuminen tai elämäntapa poikkeaa meidän normistamme, mikäli sellaista ylipäätään on olemassa?

Uusi testamentti kuvaa evankeliumin leviämistä hyökyaallon kaltaisena ilmiönä, joka hajotti eri yhteiskuntaluokkien ja etnisten ryhmien välisiä raja-aitoja. Alkuseurakunta koki heti alusta asti ankaraa vainoa juuri sen takia, että kristinuskon leviäminen järkytti uskonnollisia, taloudellisia ja hallinnollisia instituutioita. Tänäkin päivänä esimerkiksi Kiinan kotikirkko kokee vainoa erityisesti siitä syystä, ettei se suostu toimimaan autoritaarisen hallinnon ohjauksessa. Rukoukseni ei ole, että joutuisimme kokemaan vainoa. Kuitenkin tiedämme, että vainotuksi tuleminen ainakin jossain määrin on Kristuksen seurakunnan osa. Jos meitä vainotaan sen takia, että käytämme hengellisyyttä verukkeena toisten alas painamiselle, on kohtaamamme vaino oikeutettu seuraus omasta toiminnastamme. Jos meitä sen sijaan vainotaan sen takia, että Pyhän Hengen raja-aitoja kaatava ja ihmiselämiä muuttava voima toimii keskuudessamme, toimii vaino katalyyttinä seurakunnan leviämiselle, kuten historiassa on monta kertaa nähty.