Toisen ihmisen lempeä katse, hymy, tervehdys tai kysymys mitä sinulle kuuluu, voi olla merkittävä siunaus juuri silloin kun kokee itsensä väsyneeksi, alakuloiseksi tai yksinäiseksi. Aito lämmin kohtaaminen voi saada aikaan tunteen siitä että olen arvokas ja minusta välitetään. Me näemme ulkoisia asioita toisistamme, mutta sisäiset ristiriidat eivät usein näy. Me emme voi tietää mitä toinen ihminen on juuri kokenut tai kantaako hän kenties jotakin taakkaa menneisyydestä. Me saatamme olettaa monenlaista, arvioida tai ehkä kokea, että toista ihmistä on nyt syytä ravistella, laittaa ruotuun tai käskeä muuttumaan.
Hengellisyys ja juuri hengen hedelmät joita ovat rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, lempeys ja itsehillintä (Gal. 5:22) näkyvät silloin, kun emme asetu toistemme yläpuolelle, vaan olemme toinen toistemme vierellä. Kristillisyys toisiamme kohtaan näkyy parhaiten siinä miten kohtaamme toisemme arjessa. On tärkeää kun saa kokea tulleensa nähdyksi ja kuulluksi, että joku ottaa vakavasti, aitona ihmisenä jolla on oma tarina.
Raamatussa kerrotaan Bartimeuksen ja Jeesuksen kohtaamisesta. Bartimeuksen sanottiin olevan sokea ja kerjäläinen. Toiset käskivät häntä olemaan hiljaa, hänen huutaessaan Jeesusta, mutta Jeesus halusi tietää mitä asiaa tien vieressä olevalla pojalla oli. (Markus 10: 46-52) Jeesus osoitti hänelle puhuessaan, että Bartimeus on arvokas ihminen ja hänen asiansa on tärkeä, ja ettei hänen kohdallaan käännetä kasvoja pois, vaan hänen seuransa kelpaa.
Miten me kohtaamme ihmisen jota muut ehkä halveksivat ja jota toiset osoittavat vääränlaiseksi? Onko helpompi kääntää kasvot pois ja ehkä vaatia toista muuttumaan? Luotammeko siihen että Jumala voi auttaa meitä jokaista ja että Hän tietää jokaisen ihmisen tarpeet? Meidän tehtävämme ei ole vaatia ja painostaa toisiamme, vaan olla ihmisiä toinen toisillemme. Miten armollista Jumalan suunnitelmaa on se, että saamme vajavaisena ihmisenä kohdata toinen toisemme.