Esikuvia ja uhkakuvia

Käyttäjän Virpi Tammelin kuva
To, 31.10.2019 -- Virpi Tammelin

Istun tässä.
Odotan.
Kukaan ei tule.
Kaikki on hyvin.

Oheiset säkeet on kirjoittanut vanhusystäväni vapisevin käsin pienen lehtiön ruutupaperille. Tänä päivänä ystävä on jo perillä matkansa päässä. Kun joku kysyi aikanaan häneltä kuulumisia tai vointia, hän vastasi sydämellisen hymyn kera: ”Kaikki on hyvin”. Nuo sanat jäivät mieleeni kuin perinnöksi ihmisestä, joka eli lähellä Jeesusta ja oli kypsynyt vuosien saatossa turvautumaan Herraan. Raamattu sanoo: Suuri voitto on tyytyväisyys yhdessä jumalisuuden kanssa. Ja toisessa kohdin: Vanhurskaan muisto puhuu hänen kuoltuaankin.

Olen kiitollinen elämääni annetuista lähimmäisistä, uskovista esikuvista. Heidän lähellään olen saanut aistia kuin taivaan tuoksua. He eivät ole lannistuneet vaikeuksissa eivätkä kääntyneet pois seuraamasta Herraa. Heidän elämänsä on välittänyt evankeliumia ympäristöönsä tavalla ja toisella. He ovat eläneet rukoillen ja nöyrästi kiitollisina armosta, jonka ovat saaneet osakseen. He ovat omistaneet yli ymmärryksen käyvän rauhan. Kaikessa heikkoudessaan heillä on ollut voima ja turva Jumalassa.

Ilman uskoa ja toivoa tämän ajan uhkakuvat voivat aiheuttaa suurta pelkoa ja toivottomuutta. Kukaan uutisia seuraava ei voi ohittaa niitä. Media välittää eri ruutujen kautta tuoretta tietoa mitä oudommista tapahtumista lähellä ja kaukana. Hengellisessä kentässä vieraat virtaukset vaanivat uskovia. On luonnonkatastrofeja, maanjäristyksiä, sotia, nälänhätää, terrorismia, mielenosoituksia, ilmastoahdistusta ja talouskriisejä. Uhkakuvat pakottavat monet sydämet huokailemaan. Se ei ole ihme, sillä Raamattu sanoo, että koko luomakunta huokaa. Sana kuitenkin myös lohduttaa ja kehottaa meitä seuraavasti: Mutta kun nämä alkavat tapahtua, niin rohkaiskaa itsenne ja nostakaa päänne, sillä teidän vapautuksenne on lähellä (Luuk.21:28).

Toivon, että tänä outona aikana voisin osoittaa kohtaamilleni ihmisille tavalla ja toisella suuntaa taivasta kohti, Jeesuksen ristiä ja rukouksen voimaa. Etsijöitä, eksyneitä, pettyneitä, haavoittuneita ja uupuneita on paljon. Jeesus elää. Mikään uhkakuva ole suurempi kuin Hän.

Mietiskelin vanhusystäväni säkeitä ja jatkan sitä toisella säkeistöllä.

Istun tässä.
Odotan.
Jeesus tulee pian.
Kaikki on hyvin.
**