Search
Close this search box.
Turun yhteiskristillinen Jippii Valo-kuoro aloitti toimintansa maaliskuussa 2009. Tällä hetkellä laulajia on noin 50 ja mukaan mahtuvat kaikki halukkaat. Kuoro on tarkoitettu kaikille 4-16 vuotiaille lapsille. Harjoituksissa alle kouluikäiset, eli etuvalot, ja koululaiset, eli takavalot, harjoittelevat omissa ryhmissään. Vanhemmille laulajille annamme heidän halutessaan jo vastuullisempia tehtäviä ja nuorimmat ovat innostamassa ja ilostuttamassa meitä reippaudellaan. Yhdessä Jumalaa palvellen saamme hienoja hetkiä ja asioita aikaan.
 
Kuoron tarkoitus
Kuorossa opettelemme tuntemaan Jeesusta ja hänen opetuksiaan paremmin sekä opimme, miten hoitaa mahdollisimman hyvin omaa uskoa Jumalaan. Kuorolaiset saavat palvella omalla paikallaan Jumalaa niin harjoituksissa kuin esiintymisissä ja mahdollisissa muissa tempauksissa. Tietenkin laulamme Jippii-lauluja ja esiinnymme sekä oman kuoron että yhdessä ison valtakunnallisen Jippii-kuoron kanssa.
 
Milloin?
Valo-kuoro harjoittelee kouluvuoden aikana maanantaisin klo 18-19.15 Turun Helluntaiseurakunnan tiloissa Puistokatu 6:ssa. Tule laulamaan Valo-kuoroon ja pyydä kaverisikin mukaan! Ilmoittaudu tai kysy lisää osoitteessa valokuoro@turunhelluntaisrk.fi tai tule harjoituksiin etukäteen ilmoittautumatta.
 
Syksyn 2023 jäljellä olevat harjoitukset ja esiintymiset: 
 
Ma 20.11. klo 18.00 Harjoitukset
Ma 27.11. klo 18.00 Harjoitukset
Ma 4.12. klo 18.00 Harjoitukset
Su 10.12. klo 11.00 Esiintyminen Turun Helluntaiseurakunnan jumalanpalvelus
La 16.12. klo 11-13 Esiintyminen Turun Hansakorttelissa
 
Scroll to Top