Kulunut vuosi on useampaan kertaan johtanut minut tilanteeseen, jossa tutun ihmisen elämä päättyy. Jollain ihmeellisellä tavalla Jumala on lähellä niinä ei niin helppoinakin hetkinä.
Ihmisen suhde maailmaan on merkillinen. Lapsesta asti asioita oppiessaan ajattelee niitä jollain tavoin tosina. Mutta ajan kuluessa ymmärrys ympäröivästä todellisuudesta muuttuu, käsitys maailmasta muuttuu. Maailmaa ei itse asiassa ikään kuin olekaan olemassa. Se on vain oman havaintokyvyn ja ymmärryksen tulkitsema kokonaisuus.
Kun on pysähtynyt ajattelemaan miten jonkun läheisen elämän aikana maailma on muuttunut, kohtaa tutkailevansa mielessään, että millainen maailma hänellä on mahtanut olla. Ei tarvitse mennä monta sukupolvea taaksepäin, niin elettiin maatalousyhteiskunnassa pienissä ympyröissä. Ihmiset tunsivat toisensa, ja pystyivät tuottamaan elantonsa maasta.
Kotikaupunkimme muuttuu hiljalleen. Hevosia ei keskustassa kulje, vaikka ne juuri ennen meitä eläneille olivat arkea kaupungissakin. Ja purjeet veneiden keskeisenä voimanlähteenä, ei vain kalliin harrastuksen kuluna. On kuin historia alkaisi aivan takaamme, melkein liian läheltä.
Kotikaupunkimme pysyy halki sukupolvien. Kulkiessaan ja katsellessaan huomaa rakennuksia ja rakenteita, jotka ovat pysyneet vuosikymmenten ajan. Kylpylävieraita palvellut Kupittaan puisto, Turun linna, Turun taidemuseo, Turun kauppatori. Horisontti levittäytyy vuosisatojen laaksoihin jalkojeni alla.
Historiasta ei opita, vaan sitä toistetaan. Se piiloutuu uutisiin ja kuulumisiin. Sotia on ollut, ja niitä on tulossa. Parhaillaan Eurooppa käy kolmatta maailmansotaa kuin ei kävisikään, vähän kuin lapsi joka on löytänyt isän kellon ja purkaa sitä nurkassa salaa katseilta.
Ehkä historia on tosiaan saavuttanut nykyhetken… Mutta emme käsitä sitä, koska elämme maailmassa, jonka mielemme on ehtinyt rauhassa luoda. Käsityksessä sivistyneestä länsimaasta, tasa-arvosta, suomalaisuudesta, ja pyrkimyksistämme rauhaan pahassa maailmassa.
Meillä on uskonvapaus Suomessa. Se on minun maailmani lapsuudestani. Tämä on kristitty maa. Arvomme ovat Raamatusta. Sellainenhan tämä maailma on, eikö vain? Se on vain nyt osittain vähän rikki, mutta se voidaan korjata ennalleen. Mutta ei voi korjata ennalleen sellaista, mitä ei ole enää olemassa.
Länsimaita ei ole olemassa. Ne olivat yhden aikajakson luoma leikki hetkien historiassa. Jossain mediassa sanottiin, että Englannissa kantaväestö ei enää olisi suurin kansanryhmä, vaan vähemmistö omassa maassaan. Mutta eivät minkään maan kansalaiset voi olla vähemmistö omassa maassaan. On syntynyt uusi kantaväestö. Historia ujuttautuu joukkoomme ja havisuttelee siipiään.
Jossain mediassa kerrottiin, että Ruotsissa tapahtumien kulun jatkuessa nykyisellään, ilman mitään muutosta, on islam suurin uskonto muutamien vuosien kuluttua. Pitäisikö kristityn maan reagoida? Ei, jos se ei ole kristitty maa, vaan moniuskontoinen. Asia, joka on muuttunut, ei enää ole se asia, jonka opimme tuntemaan. Entistä maailmaa ei ole olemassa.
Pitäisikö elää ajan hermolla vai pysyä omassa maailmassaan? Kysymyksen irvikuva tilanteessa, jossa tuntuu, ettei mikään ole todellista ja muuttumatonta. Mutta tällainen epävakaa maailma on se todellisuus, jossa elämme. Se, jossa ihmiskunta on elänyt koko historiansa. Tarve muuttaa maailmaa ei johda muutokseen, koska muutos on oleva tila.
Mutta jotain on ehkä tehtävä. En ole poliittista lajia, ja mielestäni ihmisillä on vapaus olla mitä haluavat. Mutta jos en taistele todellisuudestani, korvaa joku muu sen omallaan. Olemme tulleet maailmaan, jossa on oltava valmis kalliisti puolustamaan sitä, mitä haluaa olla.
Kristityt ympäri maailmaa näyttävät hyökkäävän esiin piiloistaan. On tullut aika olla kaupunki vuoren huipulla. Mennä lähelle ihmisiä, mutta pysyä lähellä Jumalaa.
Mikko M. Viljanen