Vanhan raamatunkäännöksen tekstiä käytimme takavuosina usein pilke silmäkulmassa. Näin tapahtui Kupiluodossa leirien jälkeisiä telttanaruja irrotettaessa ja kesäisiä Suomen maanteitä ajellessa Solifer Saabin perään kytkettynä.
Tutusta lauseesta on tullut nyt konkreettisesti totta myös ilman sen riemullista ulottuvuutta ajan rajan tuolle puolen. Jos viime vuoden lopulla olisin tiennyt silloin vielä edessä olleen vuoden mukanaan tuomat heilahdukset, uskomatta ne olisivat jääneet. Vaikka monenmoista aaltoliikettä on jo matkan varrelle mahtunut, ulkoiset ja sisäiset muutokset oman elämän mittakaavassa ovat yllättäneet jälleen ennen elämättömällä tavalla.
Silloin tällöin kuulemme jonkun siteeraavan puheessaan laulua ’En päivääkään vaihtaisi pois…’ Minusta monikin päivä olisi saanut mennä vaihtoon. Laulun syvin ydin paljastuu kuitenkin vasta seuraavien sanojen yhteydessä: ’…ei Jeesusta korvata vois tää maailma parhaimmillaan vaik ois!’
T u o s t a näkövinkkelistä en vaihtaisi minäkään pois yhtään päivää, en silmänräpäystäkään!
Moni jättää kotikunnaansa arjen pakottavista syistä. Työt vievät milloin etelään, milloin pohjoiseen. Siviilisäädyn muuttuessa koti käy turhan avaraksi tai ahtaaksi. Liian usein on lähdettävä henkensä pitimiksi kokonaan uusille asuinseuduille. Kohdalleni ei ole osunut noista mikään. Siitä huolimatta Jumalan lupaus Tässä on tie, sitä käykää on tullut päivä päivältä odotetummaksi. Olkoonkin, että edessä oleva tie on minulle yhtä tuntematon kuin se oli vuosi sitten… tai viisikymmentä vuotta sitten, kun vastavihittynä morsiamena yhdyin häävieraidemme kanssa lauluun: ’Jeesuksen mä kanssain tahdon, yksin kun en uskalla…’
Elämänmatka on aina tuntematon juuri vetämämme hengenvedon jälkeen. Jos Herra suo -ajatus tulee aina vain todemmaksi sitä mukaa, kun kuljettu matka takana on huomattavasti edessä olevaa taivalta pidempi.
Osin jo muuttolaatikoiden keskellä mietin nykyistä arkeamme. Vuosikymmeniä hyvin palvelleen kodin remonttilastia on kuskattu Topinojalle peräkärryn täydeltä parhaimmillaan kaksi kertaa päivässä. Lukuisat, toisella tavoin kierrätettävät tavarat ovat löytäneet tiensä Lähetyskirppikselle Rauhankatu kymppiin. Puoli vuosisataa sitten puolisoni asettui asumaan minun kotikonnuilleni. Nyt ajatuksemme suuntautuvat vahvasti hänen nuoruutensa maisemiin, jotka eivät ole minullekaan vieraita. Vanha koti valmistautuu vaihtoon uuden odotellessa ilmaantumistaan. Milloin, miten ja missä vaiheessa; sen Herra tietää. Minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti, sanoi Jeesus. Hänellä ei ole sattumia, vaan suunnitelmia. Tuohon lupaukseen asetamme luottamuksemme odotellessamme seuraavia siirtoja. Kaiken yllä lepää turvallinen tietoisuus: jos Herra suo.
Jo nuoruuteni päivinä kirjoitin itselleni muistiin runoilija Niilo Rauhalan ajatuksen: ’Ei mikään paikka saisi olla niin hyvä, ettei sieltä olisi ikävä taivaaseen.’ Eihän meillä täällä ole pysyvää kaupunkia, vaan tulevaa me etsimme. Etsintä päättyy, kun viimeinenkin muutto on onnellisesti takanapäin. Silloin olemme tulleet Kotiin.
Viittaukset: Hepr 13:14, käännökset 1938 + RK / Jes 30:21 / Matt 28:20