Yön pimeydessä sain värikylläisen kuvan Norjanmeren rannoilta tekstillä: ’Nyt rävähti!’ Tutut revontulikyttääjät olivat taltioimassa upeita otoksia pohjoisen taivaan kattavista tulista. Lähetettyäni kuvan ystävälleni tämä totesi oitis: ’Vois ajatella, että Jeesus on itse tuossa keskellä!’
Ajatuksen myötä palauduin raamattupiiri-iltaamme. Keskustelun pohjana oli ollut kertomus siitä, miten Jeesus otti Pietarin, Johanneksen ja Jaakobin mukaansa vuorelle rukoilemaan. Rukouskokoukseen siis oltiin menossa – mutta porukka väsähti kunnolla heti alkuunsa ja nukahti. Ei siinä auttanut edes Jeesuksen fyysinen läsnäolo. Vuorelle kapuaminenko oli jo vaatinut veronsa.
Mahtoikohan mieskolmikko olla herätessään heti kartalla: Missä ollaan? Mitä tapahtuu? Jeesus säteili ylenpalttista kirkkautta! Eikä siinä vielä edes kaikki: joukkoon oli liittynyt kaksi tunnettua vaikuttajaa vuosisatojen takaa, Mooses ja Elia. Tässä vaiheessa hyvin levännyt Pietari ehdotti Jeesusta ja Vanhan testamentin suurmiehiä katsoessaan rakennuspuuhiin ryhtymistä: kaikille kolmelle oma maja. Luukas tosin totesi myöhemmin Pietarin ehdotuksesta: ’Mutta hän ei tiennyt, mitä sanoi.’ Olisimmeko me osanneet sanoa jotain tilanteeseen sopivampaa? Todennäköisesti olisimme vain halunneet jatkaa olemista siinä, missä kaikilla oli hyvä olla.
Piirissämme oli esitetty kysymys: ’Miksi Jeesus oli ottanut mukaansa nuo kolme miestä? Ja vain heidät? Olisihan opetuslapsijoukossa ollut vielä yhdeksän muuta. Miksei hän ottanut koko porukkaa?’ Tämmöiset kysymykset saavat Raamatun tekstin elämään! Et vain lue… ja etene seuraavalle riville, vaan mietit, miksi.
Raamattu ei anna kysymykseen suoraa vastausta. Totta, tuo kolmikko muodosti Jeesuksen oppilaiden ydinjoukon. Se oli päässyt Jairoksen taloon Jeesuksen herättäessä kuolleista synagogan esimiehen tyttären. Nuo miehet kutsuttiin Getsemanessa likimmäksi Jeesusta hänen kauhun ja ahdistuksen hetkinään. Jos kolmikko oli simahtanut vuorella ulkoisten ponnistusten takia, suuri murhe uuvutti joukon uneen Jeesuksen hikoillessa tuskaa.
Miten Luukkaan taltioima erikoinen yö koskettaa meitä tänään? Koskettaako se? ’Jeesusta katsoessa me muutumme ja toisiamme katsoessa suutumme.’ Jae ei löydy Raamatusta, mutta se voi silti olla totta.
Paavalin sanat sen sijaan löytyvät Korinttilaiskirjeestä: Me kaikki, jotka peittämättömin kasvoin katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme saman kuvan kaltaisiksi kirkkaudesta kirkkauteen, niin kuin muuttaa Herra, joka on henki.
Meillä on ihana vapaus katsella Jeesusta Raamatun valossa peittämättömin kasvoin, paljain silmin. Kuitenkin näemme vielä kuin kuvastimesta; kuin metallinpalasesta, joka heijastaa riittävästi, mutta ei kaikkea. Raamattuni marginaaliin olen kirjoittanut lauseen: ’Täällä ajassa Jeesuksen katseleminen on aina tuskan takana.’ Surun kyyneleet sumentavat näkemisen monta kertaa. Toisaalta tuska on elämässämme usein se elementti, joka tuo meidät lähimmäksi Jeesusta. Siellä on pohja silloinkin, kun pintavesissä velloo.
Miksi siis juuri tämä ydinjoukko oli mukana hetkissä, joissa muut oppilaat jäivät sivustalle? Miksi sinä koet elämässäsi asioita, joita ei tapahdu ’joillekin muille’, saati kaikille? Syvimpään asti ihmisen tunteva Jeesus tiesi, mitä elämänkokemuksia opetuslasten johtokolmikko tulisi vielä tarvitsemaan. Tie niihin kulkisi näidenkin hetkien kautta; nämäkin vaiheet olivat osa Jumalan suurta suunnitelmaa.
Joskus saamme kokea niin syvää Jeesuksen läsnäoloa, että mieluusti pysyisimme siinä siirtymättä mihinkään. Tai olemme sellaisten kipujen äärellä, että rukouskin sammuu murheeseen, kuten opetuslapsilla äärimmäisen tuskan yönä.
Tällöin tulevat tosiksi Roomalaiskirjeen sanat: ’Me tiedämme, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka rakastavat Jumalaa, niiden, jotka hän on suunnitelmansa mukaan kutsunut.’ Kaikki yhdessä! Ja mikä on suunnitelma?Se, jonka ainoa tarkoitus on heijastaa Sinusta ja minusta Jeesuksen kirkkautta.
Soile Peltonen
Viittaukset Luuk 9: 28-36 / Luuk 8: 40-53 / Luuk 22: 44-45 / 2 Kor 3: 7-23 / Room 8:28-29