2000-luku on tuonut arkeeni kolmen hyvin läheisen ihmisen kuolinpesän hoidot. Syvimmin tunnoin hoidin palvelusta aikuistuneen tyttäremme muistolle; kauniista kotipesästä oli tullut kuolinpesä. Sen jälkeen oli vuorossa jo ikääntyneen isäni jäämistö ja siitä muutaman vuoden kuluttua se tavaramäärä, joka vielä oli ollut äitini maallista omaisuutta. Tällöin järki ja tunne kulkivat kiitollisuudella samaa rataa: näinhän elämässä yleensä käy. Kun näin äitini silmien sulkeutuvan täällä ajassa viimeisen kerran, tiesin: maalliset maljakot ovat muuttuneet kristallikruunuihin siinä kodissa, jota Jeesus lupasikin mennä meille valmistamaan.
Myös seurakuntakiinteistömme monet salassa olevatkin tilat ovat tulleet tutuiksi huoltotiimiurakan puitteissa. Puistokatu 6b vintin häkkivarastosta laatikon pohjalta löytynyt Turun Sanomat oli ollut uunituore seurakuntakiinteistömme palveltua vasta kolme vuotta… siis yli kuusikymmentä vuotta sitten. Vastikään olen käynyt läpi myös kotitalomme tyhjentyneen naapurusasunnon. Olen vienyt ja tuonut… kulkenut ees taas, siivonnut ja sortteerannut. Upea Lähetyskirpputorimme Rauhankadulla sai minusta jo kauan sitten vakituisen asiakkaan.
Yhdellä seinäntakaisella järjestelykerralla minut pysäytti mieleeni pulpahtanut yllättävä kehotus: ’Toimita talosi!’ Tiesin sanojen nousevan Raamatusta: profeetta Jesaja oli lausunut ne Herran käskystä kuningas Hiskialle, sillä ’sinä kuolet, etkä enää parane’. Pelkästä armosta Hiskia sai kuitenkin lisää elinvuosia, mutta silti loppu häämötti edessä vääjäämättä. Niin kuin se häämöttää meilläkin, tavalla tai toisella. Pysähdyin tosiasian äärelle: miten paljon arjessamme kuluukaan aikaa tuomiseen ja viemiseen, siirtämiseen ja muuttamiseen, korjaamiseen ja kunnostamiseen. Omassa asumisessammekin olemme jo puhuneet siitä, miten paljon vähemmällä pääsisimme asuessamme jossakin muualla kuin nuoruuteni 60-luvun kotitalossa. Ja silti… siellä ovat juuret.
Liekit -musikaali sanoitti aikanaan asian surullisimman puolen: ’Kohennamme kotiamme, rakennamme uutta unohtaen kulkevamme kohti ikuisuutta…’ Nuoren perheen ensimmäistä kotia tuolloin eläneenä jäin kiinni noista sanoista; ne kolahtivat tosi lujaa. ’Herra, älä anna tuon olla koskaan kohdallamme totta!’
Ytimeen keskittyminen ja tarpeettoman karsiminen ei ole kuolinsiivousta. Se on mitä suurimmassa määrin elämänsiivousta: saamme tilaa ja aikaa keskittyä siihen, mikä on oikeasti tärkeää. Että olemme hyviä taloudenhoitajia kaikissa niissä asioissa, jotka Jumala on meille uskonut. Että aikamme ei kulu samojen kamojen paljoudesta tuskailemiseen. Saamme kiitollisesti iloita siitä, mikä meille riittää tässä ja nyt, ja vielä järjestyksessä ollen. Tarpeettomat voimme panna ilolla kiertoon monin eri tavoin. Hyvän tekeminen tekee aina hyvää myös omalle mielelle ja omille varastotiloille.
Talon toimittaminen on verraton ohje jokaisessa elämänvaiheessa. Se on yksinkertaisesti paras: Keskity siihen, mikä on elämässäsi kaikkein tärkeintä. Tee sille tilaa, konkreettisesti ja aineettomasti. Siihen on keinoja, vaikka valtavat aikasyöpöt vaanivat parhaimman ydintä. Ei Jeesus turhaan meitä ohjeistanut: ’Missä on aarteesi, siellä on myös sydämesi.’
Viittaukset Joh 14:2-3 / 2 Kun 20:1 ja Jes 38:1/ Liekit: Anna-Mari Kaskinen / Matt 6:21