Lähetystyö

Lähetystoimikunnan päätehtävänä on lähetysinnon lisääminen kotimaassa. Joka kuukauden kolmas sunnuntai järjestetään lähetyskokous ja lisäksi erilaisia lähetystapahtumia. Lisäksi teemme aktiotyötä säännöllisesti Suomen lähialueilla ja muualla.

Lähetystyön tukiryhmät kotimaassa

Israel-työn tavoitteena on tuoda tunnetuksi Israelia, juutalaista kulttuuria sekä levittää evankeliumia niin kotimaassa kuin Israelissakin ja innostaa seurakuntalaisia siunaamaan Israelia. Israel-työn tiimi järjestää noin kerran kuukaudessa Israel-tilaisuuden.

Lähetysrukousrengas toimii aktiivisesti tukien lähettejä rukouksin läheteiltä tulleiden rukousaiheiden pohjalta. Jokaisella lähetillä on omat yhdyshenkilönsä, jotka pitävät yhteyttä lähetteihin ja postittavat heidän kirjeensä eteenpäin rukoilijoille.

Lähetystyön taloudellinen tuki

Lähetyskirpputorista saadaan merkittävästi tukea lähetystyöntekijöiden kannatukseen. Kirpputori sijaitsee Rauhankatu 10:ssä ja on avoinna maanantaista lauantaihin. Asiakaskunta on laaja ja siihen kuuluu myös seurakunnan ulkopuolella olevia ihmisiä. Työ tehdään täysin vapaaehtoisvoimin.

Lähetyspiirin tehtävä on taloudellisen tuen järjestämisen lisäksi yhteydenpito lähetteihin. Lähetyspiiriläiset järjestävät kerran kuussa lähetysjuhlassa myyjäiset ja kahvitarjoilun lähetystyön hyväksi. Lähetyssoppi on avoinna päiväjumalanpalvelusten yhteydessä rukoushuoneen alakerrassa. Siellä myydään lahjoituksina saatuja ja itse tehtyjä lahjatavaroita ja käsitöitä lähetystyön hyväksi.

Keväisin järjestetään lähetyksen toimintapäivä. Siellä erilaisilla käytännöllisillä taidoilla on tilaisuus palvella lähetystyötä.

Aktiotyö

Seurakuntamme on tehnyt aktiomuotoista venäjäntyötä useiden vuosien ajan Karjalan alueelle. Tarkoituksena on tukea alueella olevien seurakuntien työtä hengellisesti sekä aineellisesti, esimerkiksi Pietarin katulapsia. Matkoilla pidetään tilaisuuksia ja vieraillaan erilaisissa hoitolaitoksissa. Kesäisin pyritään järjestämään lastenleiri. Venäjälle järjestetään aktiomatkoja vähintään kuusi kertaa vuodessa joko pikkubusseilla tai linja-autoilla. Seurakunnan Israel-työssä on tehty aktiomatkoja Israeliin. Lisäksi seurakunta on tukenut joidenkin nuorten ulkomaille suuntautuneita aktiomatkoja.

Turun Helluntaiseurakunta
Puistokatu 6b
20100 TURKU

Toimisto avoinna
ma, ti ja to 10-13, ke 11-13. Perjantaisin suljettu.

Tilinumerot
Seurakuntatili
FI72 5711 5810 0004 46
MobilePay 23930

Lähetystili
FI08 5711 5810 0006 28

Rakennus- ja kunnossapitotili
FI15 5711 5850 0141 66
MobilePay 63470