Jumalanpalvelukset

Koko seurakunnan jumalanpalvelukset ovat tärkeitä seurakunnan yhteisen näyn rakentamisen kannalta. Kattava Raamatunmukainen opetus varmistaa, että yhteinen suunta ja päämäärä on koko seurakunnan tiedossa.

Säännöllinen osallistuminen jumalanpalveluksiin innostaa ja rohkaisee Jeesuksen kokosydämiseen seuraamiseen ja syvempään seurakuntayhteyteen.

Sunnuntaisin klo 11.00 alkavat jumalanpalveluksemme ovat kaikille avoimia tilaisuuksia. Niiden ytimen muodostavat saarna, musiikki ja rukous. Musiikki vaihtelee monipuolisesti nuorekkaista ylistysrytmeistä perinteiseen yhteis- ja kuorolauluun. Jumalanpalvelusten lopussa tarjoamme rukousapua sitä haluaville.

Ehtoollista vietämme säännöllisesti joka kuukauden ensimmäisenä sunnuntaina.

Tilaisuudet tulkataan tarvittaessa englanniksi, espanjaksi ja venäjäksi. Lisäksi kuuroilla on omat tulkkinsa.

Koulujen lukuvuosien aikana jumalanpalveluksen yhteydessä on SUN-juttu (=pyhäkoulu), johon voivat osallistua kaikki yli 3-vuotiaat lapset. Tätä pienemmät puuhastelevat vanhempineen lastenhoitohuoneessamme, jonne on järjestetty äänentoisto.

Rukousillat

Rukousilta on keskiviikkoisin klo 19:00. Silloin kokoonnumme rukoilemaan niin ajankohtaisten asioiden kuin esirukousta kaipaavien ihmistenkin puolesta. Kuukauden kolmantena keskiviikkona rukousillassa tarjotaan ehtoollinen.

Aluetoimipisteet

Seurakunnallamme on ympäristökunnissa aluetoimipisteitä, joissa järjestetään säännöllisesti hengellisiä tilaisuuksia: Mynämäellä (Kirkkokatu 10), Raisiossa (Tornikatu 1), Liedossa (Kirkkotie 3) sekä kodeissa Nousiaisissa ja Yläne-Paattisen alueella.

Turun Helluntaiseurakunta
Puistokatu 6b
20100 TURKU

Toimisto avoinna
ma, ti ja to 10-13, ke 11-13. Perjantaisin suljettu.

Tilinumerot
Seurakuntatili
FI72 5711 5810 0004 46
MobilePay 23930

Lähetystili
FI08 5711 5810 0006 28

Rakennus- ja kunnossapitotili
FI15 5711 5850 0141 66
MobilePay 63470