Orpojen sielujen haavayhteys

Käyttäjän Virpi Tammelin kuva
To, 2.11.2017 -- Virpi Tammelin

”Yksinäisyydestä yhteyteen” on teemapäivän aiheena seurakunnassamme 11.11. Eri medioissa on jo kauan uutisoitu, että yksinäisyys on vakava ongelma ja kansantauti yhteiskunnassamme. Yhteyden puute ja vaikeudet ihmissuhteissa eivät ole vieraita seurakunnissakaan. Orpo sielu voi olla kenellä tahansa asemasta riippumatta. Hymyilevät kasvot voivat peittää ulkopuolisuuden tunteen, vaikka ihminen eläisi perheen ja suvun keskellä. Orpous voi yllättää laajankin ystäväpiirin keskellä tai vaikka toimisi aktiivisesti seurakunnassa tai muussa vapaaehtoistyössä. Yksinäisyyttä voi myös paeta kiireeseen, työhön, harrastuksiin tai internetin ihmeelliseen maailmaan.

On selvää, että monille yksin eläminen on oma valinta ja he elävät tyytyväisenä juuri siten. Valitettavan usein kuitenkin yksin eletään kipeiden elämänvaiheiden jälkeen tai olosuhteiden pakosta. Monet ovat elämässään haaksirikkoutuneet ja lannistuneet. Kaikilla ei ole kriisien jälkeen voimia etsiytyä toisten yhteyteen. Yksinäisyyden marginaaliin on helpompi vetäytyä ja suojautua mahdollisilta uusilta pettymyksiltä. Vanhusten yksinäisyys on oma haasteensa myös seurakunnissa. Ikä tuo monille esteitä lähteä liikkeelle ja osallistua yhteisiin kokoontumisiin.

Henkilökohtaisesti olen kokenut vertaistuen suuren merkityksen esimerkiksi vakavassa sairaudessa, avioerossa, taloudellisissa haasteissa ja yksinelämisessä. Kivikkoisia polkuja läpikäyneiden välille syntyy sanoittakin ”orpojen sielujen haavayhteys”, mikä lohduttaa ja auttaa eteenpäin. Kun kohtaa samanlaisia vaiheita kokeneen lähimmäisen ja voi olla siinä särkyneenä, arpineen ja haavoineen totta, tulee rohkaistuksi, olipa elämässä tapahtunut mitä tahansa. Toistensa puolesta rukoileminen välittää mukaan myös Jumalan lohdutusta. Vertaistuki on lääke. Lohdutus on lääke. Ketään ei ole tarkoitettu yksin jaksamaan.

Ylivertainen lääke kaikkiin ihmisten kärsimyksiin löytyy Jeesuksen ristin juurella. Haavayhteydessä Hänen haavoihinsa, saamme avun. Meidät on sovitettu. Jeesus itse on kipujen mies ja sairauden tuttava. Hän tuntee hylkäämisen, pilkan ja häpeän. Hän oli väsynyt ja Hän itki. Hän taisteli yksin Getsemanessa. Hän on ollut kaikessa kiusattu ja siksi voi meitä kiusattuja auttaa. Hän lupaa olla omiensa kanssa joka päivä maailman loppuun asti. Hänessä meidän kärsimyksemme saavat merkityksen, kuten Sana sanoo: ”Kiitetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, laupeuden Isä ja kaiken lohdutuksen Jumala, joka lohduttaa meitä kaikessa ahdistuksessamme, että me sillä lohdutuksella, jolla Jumala meitä lohduttaa, voisimme lohduttaa niitä, jotka kaikkinaisessa ahdistuksessa ovat. Sillä samoin kuin Kristuksen kärsimykset runsaina tulevat meidän osaksemme, samoin tulee meidän osaksemme myöskin lohdutus runsaana Kristuksen kautta” (2.Kor.1:3-5).