Yksi näkökulma ja työkalu evankeliointiin: Apologetiikka

Pe, 8.6.2018 -- Ville Suomela

Tämän kertaisessa blogitekstissä kirjoitan muutaman säkeistön apologetiikasta eli uskon järkiperäisestä puolustamisesta. Kerron mitä se on ja miten sitä voi käyttää. Voi olla ettei kaikkia tämän kertainen aihe kiinnosta ja joiltakin se voi mennä yli hilseen. Itselleni tästä aihe-alueesta on ollut todella paljon hyötyä, niin minulle henkilökohtaisesti, kuin keskusteluissa erilaisen vakaumuksen omaavien henkilöiden kanssa.

Siten apologetiikan tarpeellisuuden voisi jakaa kahteen: 1. Siitä on hyötyä uskovien vahvistamisessa. Kun tunnet perusteluja, miksi uskot ja mitä uskot, se tekee meistä rohkeampia kertomaan uskostamme toisille. Toiseksi, järkisyiden ja perustelujen tunteminen auttaa meitä säilyttämään uskomme silloinkin, kun Jumala tuntuu olevan kaukana tai kun olemme elämän myrskyjen keskellä. 2. Siitä on hyötyä evankelioinnissa: ei-uskovien voittamisessa Kristukselle - apologetiikan tehtävä on raivata älyllisiä esteitä uskoontulon tieltä.

Onko apologetiikka raamatullista tai tarpeellista?

Niin kuin jo edellä kävi ilmi, apologetiikka on uskon järkiperäistä puolustamista. Apologetiikka tulee kreikankielen sanasta apologia (ἀπολογίαν), joka tarkoittaa puolustusta. Raamatussa sana esiintyy kreikankielisissä alkuteksteissä mm. Fil. 1:7,16, 1.Piet. 3:15 ja 2.Kor. 7:11. ”Apologia” sanaa käytetään yleensä lainopillisissa yhteyksissä, kun syylliseksi epäilty puolustautuu hänelle esitettyjä syytöksiä vastaan, mutta se tarkoittaa myös syiden ja perustelujen antamista (ks. 1.Piet. 3:15).

Ruotsin Credo Akatemian johtaja Stefan Gustavsson sanoo uskon järkiperäisestä puolustamisesta näin: ”Ajatelkaamme, että jokaisen ihmisen sydämeen johtaa tie. Tielle on asetettu monenlaisia esteitä, jotka estävät tehokkaasti evankeliumin pääsyn ihmisen sisimpään. Moni asia voi muodostaa tällaisen esteen. On tunteisiin liittyviä ja psykologisia esteitä, on sosiaalisia ja historiallisia esteitä – ja monia muita. Useimmilla ihmisillä on myös älyllisiä esteitä. Joillekin ne ovat esteistä kenties suurimpia. He ovat vakuuttuneita siitä, ettei kristinusko ole totta. - - apologetiikan tehtävä on poistaa älylliset esteet ja avata tie evankeliumille.” (Gustavsson 2007, 223.)

Apologetiikka ei siis itsessään ole evankeliointia vaan pitää nähdä, että sillä on oma tehtävänsä: poistaa älyllisiä esteitä uskoontulon tieltä, sekä tehdä kristinuskosta rationaalinen vaihtoehto länsimaisen (tieteellisen) maailmankuvan keskellä.

Raamatusta näemme, että Jeesus, Pietari ja Paavali vastasivat perustellusti heille esitettyihin kysymyksiin (Mark. 12:18-27; Ap.2:22-36). He siis antoivat perusteltuja vastauksia heille esitettyihin kysymyksiin. Perustelujen antaminen ei ole jäänyt apostolien aikaan, vaan sitä on tapahtunut seurakunnan 2000 vuotisen historian aikana jatkuvasti. Kun me kerromme uskostamme tai meiltä kysytään ”toivon perustuksesta”, ja meille saatetaan esittää vaikeitakin kysymyksiä, ”onko toi totta”, ”onko Jumala olemassa”, ja olet saattanut kuulla väitteen ”eikö tiedekin ole sen jo todistanut, että mitään Jumalaa ei ole.”

Kysymyksessä Jumalan olemassaolosta ei sinällään ole mitään uutta. Sillä Raamatun aikoina apostoli Paavali, kun teki lähetystyötä ”pakanamailla” (ei-juutalaisten parissa) tilanne oli jokseenkin samanlainen kuin meillä tänään. Suurin osa pakanoista eli monijumalisuuden keskellä. He saattoivat tietää jotain juutalaisuudesta, mutta eivät he olleet omaksuneet sellaista käsitystä Jumalasta joka juutalaisilla oli. Kristinuskosta he eivät tienneet juuri mitään – eikä heillä ollut käsitystä Raamatun suurista teemoista: luomisesta, lankeemuksesta, lunastuksesta eli evankeliumista. (Evankeliumi, ”hyvä uutinen”, joka on Jumalan rakkauden osoitus meitä syntisiä ihmisiä kohtaan: Hän antoi oman Poikansa kuolla meidän syntiemme tähden, jotta me saisimme synnin tähden poikki menneen yhteyden häneen ja saisimme iankaikkisen elämän (Joh. 1:12, 3:16).)

 

Takaisin Paavaliin – voidaanko Jumalan olemassaolo todistaa? Ja miksi juuri kristinusko?

Paavali ei siis lähtenyt pakanoita evankelioidessa liikkeelle Kirjoituksista niin kuin hän teki juutalaisten kanssa. Tilanteen samankaltaisuuden edessä voimme kurkistaa Raamattuun ja katsoa kuinka Paavali kertoi evankeliumia sikäläisille (ei-juutalaisille) tallaajille. Sieltä näemme, että Paavali lähti ensiksi liikkeelle Jumalan olemassaolon todistamisella ja vasta sen jälkeen hän kertoi evankeliumia Jeesuksesta. (Ap.t. 17:22-31; 14:15-17). Tätä mallia nimitetään tänä päivänä ”kaksivaiheiseksi apologetiikaksi”.

Strategian ensimmäisessä vaiheessa todistetaan Jumalan olemassaoloa yleisen ilmoituksen (”luonnon ilmoituksen”) kautta. Jumala siis ilmoittaa itsensä kaikille ihmisille universaalilla tavalla luomistyönsä, luonnon sekä omantunnon todistuksen kautta (Room. 1:19-20, 2:14-15). Strategian toisessa vaiheessa perustellaan, miksi juuri kristinusko on oikea muista teistisistä uskonnoista. Ateenassa Paavali - Korneliuksen kodissa Pietari - vetosi Jeesuksen ylösnousemus todisteisiin (Ap. 10:40-41, 17:31). Tämän päivän uskonpuolustajat perustelevat kristinuskoa muista teistisistä uskonnoista mm.: toteutuneiden Raamatun profetioiden-, Raamatun historiallisen luotettavuuden- ja Jeesuksen historiallisen ylösnousemuksen kautta.

Seuraavaksi, tilanpuutteen takia esitänkin lähinnä vaan nimeltä erilaisia todisteita (argumentteja) joilla Jumalan olemassaoloa ja kristinuskon totuutta nyky-apologetiikan kentillä todistetaan. Viimeaikaisen akateemisen keskustelun valossa nämä argumentit ovat edelleenkin vakavasti otettavia ja ne ovat saaneet tieteellisistä löydöksistä uutta tuulta purjeisiin. (McGrarth 2015, 82.)

Ensimmäisessä – Jumalan olemassaoloa todistavassa – vaiheessa esitetään kosmologisia-, hienosäätöön-, moraaliin-, tietoisuuteen (sielu, mieli) sekä uskonnolliseen kokemukseen perustuvia argumentteja (Room.1:19-20, 2:14-15). Yksi esimerkki joka todistaa Jumalan olemassaolosta luomakunnan luojana on kosmologinen argumentti. Joka kehkeytyisi jokseenkin seuraavanlaisesti: Maailmankaikkeuden olemassaolo vaatii selitystä, koska yhtä hyvin me voitaisiin esittää kysymys: ”Miksi on olemassa jotakin, sen sijaan, ettei olisi mitään?” Yhtä hyvin sekä me ihmiset että maailmankaikkeus voisivat olla olematta olemassa. Tällaisia asioita nimitetään kontingenteiksi (asiat jotka yhtä hyvin voisivat olla olematta olemassa ovat kontingentteja).

Nykytieteen kuin Raamatunkin (1.Moos. 1:1) valossa: maailmankaikkeudella on alku. Kun jonkin olemassaolo sanotaan alkaneen, sillä täytyy olla syy. Ja jos kerta maailmankaikkeuden olemassaolo alkoi tiettynä hetkenä, sillä on täytynyt olla syy. Mikä muu syy sille voisi olla kuin Jumala? (McGrath 2015, 82.)

Kosmologinen Kalam-argumentti:

  1. Kaikella, mikä on saanut alkunsa, on alkusyy.
  2. Maailmankaikkeus on saanut alkunsa.
  3. Siis maailmankaikkeudella on alkusyy.
  4. Tällainen syy voi olla vain Jumala.

1. Kaikella, mikä on saanut alkunsa, on alkusyy. Asioita ei synny tyhjästä ja ilman syytä. Koska yhtä hyvin me voitaisiin esittää kysymys, miksi ei mikä tahansa saa alkuaan tyhjästä: limsat, autot, tietokoneet jne. Eli meidän yleinen kokemus sekä tieteelliset todisteet vahvistavat tämän: ”Kaikella, mikä on saanut alkunsa, on alkusyy.”

2. Maailmankaikkeus on saanut alkunsa. Nykyaikainen kosmologia (alkuräjähdysteoria) vahvistaa tämän.

3. Johtopäätös: Siis maailmankaikkeudella on alkusyy.

a) Onko maailmankaikkeus aiheuttanut itse olemassaolonsa? Mikäli maailmankaikkeus olisi ikuinen, niin silloin se ei kaatuisi tällaiseen alkusyytä koskevaan ”kumoajaan”. Mutta tällöin meidän pitäisi hylätä nykytieteen konsensus alkuräjähdysteoriasta, sekä filosofiset argumentit äärettömyyden käsitteestä (: syitä ei voi olla ääretöntä määrää, koska kukaan ei voi laskea äärettömyyteen, eli äärettömyyden käsite ei toimi todellisessa maailmassa). Mutta jos sillä todella on ollut alku, ja mikäli se olisi aiheuttanut itse olemassaolonsa - niin kuin monet ateistit sanovat (esim. Daniel Dennett (2006, 244.)) - niin tämä tarkoittaisi sitä, että sen olisi täytynyt olla olemassa ennen kuin se oli olemassa. Ja tällainen näkemys on tietenkin loogisesti epäjohdonmukainen.

b) Paras selitys: Maailmankaikkeuden olemassaolon on aiheuttanut universumin ulkopuolinen aiheuttaja, Jumala. Sellainen olento, joka on välttämättä olemassa (toisin sanoen hän ei voi olla olematta olemassa), on itse vailla aiheuttajaa, on ajan ja avaruuden tuolla-puolen, on äärettömän voimakas, on aineeton ja ei-fyysinen. Lisäksi: tämän aiheuttajan on oltava persoonallinen olento. Tällainen olento (Jumala) olisi paras selitys (kontingentille) maailmankaikkeuden olemassaololle.

4.”Tällainen syy voi olla vain Jumala.” Jumalan on siis oltava olemassa. Argumentti osoittaa, että on järkevää ja perusteltua uskoa persoonallisen Jumalan olemassaoloon.

Kun perusteluja Jumalan olemassaolosta (kuten esim. edellä kerrottu) on annettu, on raamatullista siirtyä Paavalin strategian toiseen vaiheeseen.

 

Toisessa - kristinuskon totuuden osoittamisen - vaiheessa esitetään Raamatun toteutuneita profetioita, Raamatun historiallista luotettavuutta tai Jeesuksen historiallista ylösnousemusta. Tilanpuutteen takia luodaan kurkistus vain yhteen: Jeesuksen historialliseen ylösnousemukseen, josta kerron kuinka sen historiallisuutta perustellaan. On sanottu, että kristinusko seisoo tai kaatuu tämän väitteen paikkansa pitävyyden varassa (1.Kor. 15:17) eli aika keskeisestä asiasta on kysymys. Jottei teksti paisuisi pidemmäksi kuin nälkävuosi, niin ainoastaan listaan Jeesus-tutkijoiden keskeisimpiä asioita Jeesuksen historiallisesta ylösnousemuksesta. Näin mm. W.L Craig, S. Gustavsson, G. Habermas, M. Kankaanniemi, N.T Wright.

  1. Tyhjä hauta. (Naiset tyhjän haudan löytäjinä (Mark. 16:1-8). Tuohon aikaan naiset eivät kelvanneet edes oikeudessa todistamaan, joten kertomuksen täytyy olla aito. Lisäksi Israelin kansan johtomiesten reaktio vahvistaa sen, että hauta oli todellakin tyhjä (Matt. 28:11-15)). (Craig 2012, 236.)
  2. Ylösnousemusilmestykset. (Yli 500 henkilöä näki Jeesuksen ylösnousseena (1.Kor.15:5-7). Tekstissä luetellaan henkilöitä nimeltä, joten aikalaiset olisivat pystyneet tarkistamaan asian.) (Craig 2012,
  3. Ylösnousemus uskon syntyminen opetuslapsissa. (Juutalaisuudessa ei tunnettu käsitystä yksittäisen ihmisen ylösnousemuksesta, eli kuolleista heräämistä keskellä historiaa. Sillä sen tuli tapahtua aikojen lopulla ”viimeisenä päivänä”. Joten opetuslapset eivät voineet keksiä tällaista tarinaa, vaan heidän on todella täytynyt nähdä jotakin merkittävää, koska heidän käsityksensä muuttui ja heissä syntyi usko Jeesuksen ylösnousemukseen (N.T Wright, 1998; W.L Craig 2012, 257).)
  4. Vainoojan (Paavalin) ja skeptikon (Jaakobin) kääntyminen kristityiksi.
  5. Opetuslapset olivat valmiita kuolemaan uskonsa tähden. (Jopa Jeesuksen veli Jaakob joka ei uskonut Jeesukseen Hänen vielä eläessään oli valmis kuolemaan uskonsa tähden.) (Craig 2012, 241.)
  6. Kristinuskon synty ja räjähdysmäinen leviäminen.
  7. Johtopäätös ja paras selitys edellä mainituille seikoille: Jumala herätti Jeesuksen kuolleista.

Näiden vaiheiden jälkeen voisi kertoa oman uskoontulo kertomuksen ja evankeliumia. Lopuksi voisi esittää seuraavanlaisen haasteen: jos kerta todistusaineiston valossa Jumala on olemassa (niin kuin esim. kosmologinen argumentti osoittaa), ja että Hän on herättänyt Jeesuksen kuolleista, niin miten sinä reagoit tähän, mitä teet Jeesukselle? Raamatussa sanotaan mm. seuraavaa: ”Kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi oikeuden tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä.” (Joh. 1:12).

 

Lähteet:

Craig, W. L. 2012. Valveilla. Suom. Sini Luoma. Helsinki: Uusi Tie.
Dennett, D. 2006. Breaking the Spell. Religion as a Natural Phenomenon. New York: Viking.
Evans, S. C. 2017. Kätkeytynyt Jumala -Kaikkivaltiaan olemassaolon perusteista. Suom. Anne Leu. Kauniainen: Perussanoma Oy.
Gustavsson, S. 2007. Mihin uskomme perustuu? Helsinki: Uusi Tie.
McGrath, A. E. 2015 Tieteen ja uskonnon dialogi. Helsinki: Kirjapaja.
Wright, N.T. 1998. Sewanee Theological Review 41.2.