Tuuli riisuu ravistelee

Käyttäjän Sarita Hirviniemi kuva
Ke, 17.10.2018 -- Sarita Hirviniemi


Jumala on luonut ihmisen hyvin monipuoliseksi ja meidät jokaisen erilaiseksi. Jumala ei laita meitä kapeaan pakettiin, eikä niin ahtaaseen muottiin, että emme saisi olla oma itsemme ja tuoda esille elämää erilaisin tavoin, kuten esimerkiksi taiteen kautta. Omana itsenä oleminen sisältää myös sen, että eläisimme kuitenkin kunnioittavasti yhteydessä toisiimme. Nämä kaksi ovat asiaa, joita joskus joudumme oppimaan kantapään kautta, vaikka saan olla oma itseni, niin samalla oppisin arvostavasti kohtelemaan muita ja ymmärtämään myös toisen haavoittuvuutta ja elämää.

Otsikkoni ”Tuuli riisu ravistelee” on erään runoni otsikosta, joka käsittelee sitä, miten joskus meidät riisutaan ja ravistellaan, että voisimme olla niitä, millaiseksi Jumala on meidät luonut ja kuitenkin yhteydessä toisiimme, niin että voisimme rakastaa lähimmäistämme niin kuin itseämme. Runossa ”Tuuli riisu ravistelee” on puu, joka heittää maahan viimeisenkin lehtensä ja sitten tulee kevät, uusi alku. Joskus saatamme olla juuri kuin sellainen syksyinen puu, joka on luovuttanut viimeisenkin lehtensä ja katsomme mitä kevät tuo, vaikka se on samalla luopumista, siinä on myös odotusta ja toivoa.

Riisumisien kautta me pääsemme lähemmäs Häntä ja samalla opimme itsestämme ja ymmärrämme mitä se tarkoittaa, kun lähimmäinen kokee kipua, pelkoa ja ahdistusta. Jos ei koskaan riisuta eikä ravistella, ei silloin tarvitse auttajaa, eikä ole myötätuntoa muita ihmisiä kohtaan. Täydellisen näköinen upeassa loistossaan oleva puu saattaa alkaa pitää itseään parempana ja omat voimat alkavat tuntua korvaamattomilta, eli ihminen joka kokee pärjäävänsä omin voimin, katsookin muita alaspäin. (Matt.9:10-12) Jeesus sanoi fariseuksille, jotka arvostelivat hänen seuraansa, että:”Eivät terveet tarvitse parantajaa vaan sairaat”. Näen tässä myös ajatuksen siitä, että eivät täydelliset tarvitse apua, eivät ehjät eheytystä. Fariseukset eivät nähneet omaa rikkinäisyyttään eikä omaa tarvitsevuuttaan, he olivat sokaistuneet näkemään itsensä puhtaina, terveinä, oikeanlaisena ja parempina ihmisinä. Eivät he tarvinneet Jeesusta pelastajaa.  

Jeesus meni lähelle ihmistä, hän näki syvemmälle, hän oli valmis kohtaamaan syntisen ja sairaan ihmisen. Jeesus ojentaa tänäänkin kätensä kaikille niille, jotka tarvitsevat parantajaa ja pelastajaa, niille jotka haluavat tarttua siihen käteen joka ei irrota otettaan. Hän nostaa ja kantaa, hänen rakkautensa luo tulevaisuuden ja toivon silloinkin, kun kaikki on riisuttu.