Vanha cheyenne-intiaanien sanonta kuuluu: “Älä tuomitse naapuriasi, ennen kuin olet kävellyt hänen mokkasiineissaan pitkään.”
Mathilda Wrede -musikaali antoi minulle ihan uutta näkökulmaa surullisista ja vaikeista elämänkohtaloista. Jouduin asettumaan toisen ihmisen asemaan, ja elämään läpi hänen elämäänsä, tai pitäisikö sanoa, että sain mahdollisuuden astua toisen “mokkasiineihin”.
Yksi roolihahmoista oli vanki Helapää Heikki. Murhaaja, joka tuli uskoon vankeudessa. Hänellä oli hurja maine ja puukko heilui pienestäkin syystä. Hänen sydämensä kuitenkin suli ja hän sai kokea, miten pimeään ja toivottomaan vankilaan Mathilda Wrede toi sanoman Jeesuksesta, joka toisi vangituille vapautuksen ja toivon.
Helapää Heikki joutui uskoontulostaan huolimatta matkaamaan Siperiaan, jonne hänet karkoitettiin elinkautisvankina. Sieltä hän ei enää koskaan palannut, mutta vei sinne mukanaan lupauksen tulevasta hyvästä, joka odottaisi häntä kerran ikuisuudessa.
Kävelin iltalenkkiä koiramme kanssa ja lunta oli satanut niin, ettei maan pinnassa näkynyt muuta kuin puhdasta lunta.
Jossain kohtaa reittiä näin jalanjäljet. Yritin kulkea noita samoja askelia, mutta nopeasti huomasin sen olevan vaikeaa, omat askeleet eivät sopineet hänen askeleihin.
Minulle muistui mieleen oma uskon alkutaival ja kaikenlaiset vaikeudet, joita silloin kohtasin.
Ei ole aina helppoa ymmärtää ja samaistua toisen ihmisen vaikeuksiin ja kulkea samaa tahtia toisen kanssa kohti Jumalan lupauksia.
Onneksi Pyhä Henki on muistuttamassa ja ohjaamassa ajatuksiamme armolliseen suuntaan, ja jos vain suostumme niin Hän auttaa meitä muuttumaan ja kasvamaan.
Elämässä koetut erilaiset kivut ja koettelemukset voivat kääntyä siunaukseksi, kun ne annetaan Jumalan käyttöön.
"Mutta me kaikki, jotka peittämättömin kasvoin katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme saman kuvan kaltaisiksi kirkkaudesta kirkkauteen, niinkuin muuttaa Herra, joka on Henki." (2 Kor. 3:18)