En ole mikään kovin puhelias ja ekstrovertti kaveri. Mieluummin vetäydyn tarkkailemaan ja kuuntelemaan sivummalle, kun muut ottavat tilan haltuun. Monissa tilanteissa tunnistan itsestäni Mooseksen tuntemukset hänen juttutuokiossa Jumalan kanssa ”… minulla on hidas puhe ja kankea kieli…”
Tästä syystä olen tottunut ilmaisemaan itseäni ja palvelemaan enemmän tekemisen kuin puhumisen kautta. Tykkään puuhailla kaikenlaista niin kotona kuin seurakunnassa. Kotona ja mökillä saa purkaa energiaa ja ajatuksiaan nikkarointiin ja nauttia ns oman käden jäljestä. Seurakunnassa olen saanut touhuta ja palvella mukana mm monissa musajutuissa ja iloita siitä miten homma toimii hyvien ystävien ja muusikkojen kanssa.
Itselle ongelmallista on ollut se, että olen toisinaan hakenut sille mitä olen hyväksyntää tekemisen kautta, myös suhteessa Jumalaan. Ajatuksen tasolla toki ymmärrän, että sitä kelpaa Jumalalle ja toisille ihmisille sellaisena kun on ilman jatkuvaa tekemistä, mutta miten saada oma sisin ja ymmärrys myös sisäistämään se fakta. Se on toisinaan haastavaa.
Eräs kirjailija on todennut, ettemme voi omilla teoillamme saada Jumalaa rakastamaan meitä enemmän. Hän myös jatkaa, ettemme voi teoillamme saada häntä rakastamaan meitä vähemmän. Tähän ajatukseen olen monesti pysähtynyt. Tämän päivän Raamatun kohdassa todettiin: ”Joka aamu on Herran armo uusi, suuri on hänen uskollisuutensa.” Vaikken eilen pystynyt elämään ja olemaan siten kuin olisin halunnut, niin tänään(-kin) olen hyväksytty ja armahdettu. En siksi, että yritän touhuta ja tehdä itseäni jotenkin hyväksytymmäksi, vaan siksi, koska hän rakastaa. Minua ja sinua!