Arjen ihmeitä

Käyttäjän Matti Kivinen kuva
To, 6.9.2018 -- Matti Kivinen

Myönnän, että toisinaan sisälläni asuu pieni epäilijä-Tuomas, joka suhtautuu varauksella ja hieman epäillenkin ympärilläni tapahtuviin asioihin. Samat epäilykset vaivaavat minua joskus omassa kotiseurakunnassanikin. Taistelen sitä vastaan, välillä aktiivisemmin, välillä luovuttaen taistelun heti ensi sekunnilla. 

Huomaan, että sisälläni käytävä kamppailu epäuskon ja uskon välillä saa liian usein kokemuspiiristäni häviämään Jumalan päivittäisen huolenpidon ja varjeluksen. Onneksi niitä kuitenkin jatkuvasti tapahtuu. Sain tästä hyvän muistutuksen viime viikonloppuna. 

Olimme viemässä omppuja mehuasemalle ja kannoin pihasta varsin painavia omenakoreja auton takakonttiin. Päätin hieman oikaista terassilta kukkapenkin läpi. Kuinka ollakaan, kukkapenkin reunuskivi oli sateen jäljiltä pahuksen liukas. Liukastuin siitä vasemman nilkan päälle omalla ja omppukorin painolla. Nilkka ympäri, omenat pitkin pihaa ja mies nurin kipujen kanssa maahan selälleen makaamaan.  

Siinä varsin tuskaisena makasin maassa vaimon hoitaessa nilkkaa. Vähitellen kipu katosi ja totesin vaimolleni, että eipä satu enää. Nousin ylös, lähdimme mehuasemalle ja päivä jatkui normimeiningillä. Autossa taisin ääneen todeta, että onkohan tämä joku kivun aiheuttama shokkitila ja en vain tunne kipua. Vähitellen aloin miettimään, että olisiko sittenkin kyseessä Taivaan Isän puuttuminen tilanteen kulkuun. Ei turvotusta, ei kipua, ei hiipivää värimuutosta, ei mitään erikoista. Ehkä pieni tunne nilkassa muistuttamassa, että jotain tapahtui.  

Hyvää tuuriako? Ehkä sitäkin, mutta suuressa määrin Jumalan varjelusta ja huolenpitoa minua kohtaan tuossa tilanteessa. Niitä arjen ihmeitä, joita ei aina edes havaitse tapahtuvan ja joista ei osaa tai huomaa olla kiitollinen Jumalalle.  

Mukavaa ja siunattua alkavaa syksyä kaikille!