Blogit

Ihmissuhteissa ja erilaisissa sopimisissa luottamus on ratkaiseva tekijä hyvinvoinnin ja asioiden sujumisen kannalta. Huomaamattamme luotamme erilaisiin yhteiskunnallisiin yhteisiin pelisääntöihin ja käyttäytymisnormeihin. Odotamme ihmisten käyttäytyvän oikein, fiksusti tai ainakin ennakoimallamme tavalla. Välillä joudumme toki pettymään, kun joku henkilö ei osoittaudukaan luottamuksemme arvoiseksi tai yhteisesti sovituista asioista ei pidetä kiinni.

2. Piet.1:10 – ”Pyrkikää sen tähden, veljet, yhä innokkaammin tekemään kutsumisenne ja valintanne lujaksi. Jos näin teette, ette koskaan lankea,”

Vanha cheyenne-intiaanien sanonta kuuluu: “Älä tuomitse naapuriasi, ennen kuin olet kävellyt hänen mokkasiineissaan pitkään.”

Mathilda Wrede -musikaali antoi minulle ihan uutta näkökulmaa surullisista ja vaikeista elämänkohtaloista. Jouduin asettumaan toisen ihmisen asemaan, ja elämään läpi hänen elämäänsä, tai pitäisikö sanoa, että sain mahdollisuuden astua toisen “mokkasiineihin”.

En ole hartauskirjojen suurkuluttaja. Sen sijaan saatan lukea esimerkiksi psalmeja tai sananlaskuja kuukauden sykleissä. Isäni on kuitenkin ihastunut Martti Lutherin “Mannaa Jumalan lapsille” -opukseen, ja on lahjoittanut minullekin oman kappaleen tuosta peri luterilaisesta klassikosta. Lutherin tekstit ovat pääsääntöisesti aika suolaisia ja niistä voi havaita Lutherille ominaisia teologisia painotuksia. Ajoittain Luther osuu kuitenkin teksteissään naulan kantaan, kuten muinoin Wittenbergissä.

Kurkkuun sattuu. Toista tuntia puhuttuani alkaa hiljattain sairastetusta kulkutaudista toipuileva äänitorveni antaa varoitusmerkkiä, ensin hentoa ja sitten asteittain voimistuvaa. Onneksi jumalanpalveluskin on jo päättymässä eikä puhallinorkesterin loppuun tuottamia sulosointuja tarvitse nostaa kielimuurin yli – musiikin kieli on yleismaailmallinen. Tämän vapaaehtoistulkin ääni on väsynyt mutta sisin virkistynyt.

Taiteessa autenttisuus tarkoittaa aitoa ja väärentämätöntä. Monet kopiot tai väärennökset ovat sinällään upeita taideteoksia, mutta ne eivät ole autenttisia. Sama pätee myös hengellisissä asioissa. Monet hengelliset kokemuksemme ovat sinällään hyviä ja oikeita, mutta mistä voimme olla varmoja siitä, ovatko ne oikeasti sitä, mitä me ajattelemme niiden olevan? Seurakunnan iltajumiksessa ylistysbändin veisatessa ja kädet ylös kohotettuina on helppo kokea voimaantumista ja hengellisiä läpimurtoja. Kotona Raamattua lukiessa aamukahvin äärellä ei välttämättä koe muuta kuin pelkkää väsymystä.

Mielestäni seurakunnan tulisi tuntua kodilta. Kotonamme voimme levätä, rentoutua ja palautua arjen kuormituksesta. Voimme olla oma itsemme ja vajota sohvan pohjalle rankan päivän jälkeen. Kaiken tämän kuitenkin mahdollistaa se, että kodin viihtyvyyden eteen on tehty töitä: villakoirat häädetty, kaupassa käyty ja pyykit viikattu. Kuin kotimmekin, niin myös seurakunta vaatii monenlaista työpanosta kyetäkseen tarjoamaan arjen kuormittamalle kansalle virvoittumista ja mahdollisuutta rentoutua Jumalaa kohdaten.

Tilastojen valossa näyttää siltä, että usko Jumalaan on koko ajan vähenemässä. Tilalle näyttää nousevan usko ihmiseen ja ihmisten saavutuksiin. Aivan kuin tieto ja sivistys näyttäisivät viitoitusta siihen totuuteen, jonka ihminen itse löytää. Tämän ajatussuunnan ylimpänä ihanteena näyttäisi olevan tiede. Sen nimeen vannotaan eri tilanteissa ja se tuntuu usein määrittelevän totuuden. Toki mahdollisuutemme ymmärtää asioita päivä päivältä paranee tieteen saavutusten ansiosta, mutta ongelmaksi muodostuu se, etteivät sivistys ja tiede kykene pyhittämään harjoittajiaan.

”Minun sieluni on hylätty ja rauhaton, olen unohtanut onnellisen elämän” (Valitt. 3:17)

Joskus elämä näyttää ja tuntuu siltä, ettei ole olemassa mitään syytä ylistää Jumalaa. Aikaisempi ylistyskin alkaa tuntumaan vieraalta ja tämän takia on vaikea palauttaa mieleen, miten ylistää Jumalaa. Ylistyksen tilalle on tullut syvä valitus, pelko ja ahdistus. Aikamme nämä tunteet pysyvät meidän sisällämme ja yhtenä hetkenä huomaamme kertoneemme ne Jumalalle. Valitus on voinut olla pieni huokaus tai suuri huuto.

Hello, I am Ime B. Isua-Ikoh, 34. Graduate of BSc in Chemistry from the University of Uyo, Nigeria. I'm studying and working in Finland for the last 5 years. I'm married. I am looking forward to my dear wife Blessing moving to Finland soon, God willing.

I studied in Estonia for a pair of years before coming to Finland.  I was already getting used to quietness, so my expectation was that of a quiet, but also the multicultural environment.